Veen viljoja pyytäissäni

Keväällä ennen ensimmäistä verkonlaskua, varmistan saaliin saannin rituaalilla. Kuten metsästäessänikin, osoitan kalastamiseen liittyvälläkin rituaalilla, etten ole sen parempi tai pahempi kuin muutkaan luomakunnan eläjät. Suhtaudun veteen, veden haltijoihin ja kaikkiin sen eläjiin nöyrällä kunnioituksella. Osoitan pyytäväni, enkä riistäväni kalaa veden väeltä.

Yksi tapani on keväällä rantojen sulina ollessa kahlata eräässä lahdessa veden varassa kasvavan tervalepän äärelle. Lepän äärellä jätän antimiksi hopeasta vuoltuja siluja veden väelle.

Toinen tapani on ennen verkonlaskua pudottaa veneen reunan yli hopeasta vuoltuja siluja syvänteeseen, johon ensimmäinen verkko tullaan laskemaan. Antimiksi hopean sijasta käytän myös viinatilkkaa järviveteen valuttamalla, tai upotan kolme itse tekemääni punaisella langalla toisiinsa sidottua tuohisormusta kivipainolla järven pohjaan.

Molemmissa tapauksissa esitän lyylien, eli antimien jättämisen jälkeen seuraavan luvun joko laulaen tai lausuen:

Vellamo ve’en emäntä,
Ahti aaltojen isäntä.
Anna miulle ahvenia,
pitkäpiikkiselkäsiä.
Muikkuja hopeaisia.
Veen viljojasi komeita.
Avarasta aitastasi,
alta aaltojen syvien.

Uusin rituaalin joka kevät jäiden lähtiessä tai niiden jo lähdettyä. Tämä on pyyntöni, jota vastaan odotan saavani kalasaalista. Pyyntöni osoitan erityisesti ennen vuoden ensimmäistä verkonlaskua. Pääsääntöisesti pyydän muikkua ja ahventa, mutta tokihan sentään muutkin kalat kelpaavat.

Kevään ensimmäisestä kalasaaliistani lasken kiitokseksi 1-3 kalaa elävinä takaisin veteen. Suurin osa saaliista päätyy ilman muuta ruokapöytään, joista 1-3 ruoaksi valmistettua kalaa jätän saatesanoin pitämyspuun äärelle antimiksi sukuni vainajille. Täten kaikki osapuolet saavat osansa kevään ensimmäisestä kalasaaliistani. Samalla tässä rituaalikokonaisuudessa toteutuu perinteinen saaliin jatkuvuuden varmistaminen. Ajatuksenani on, että ”pyydän ottaakseni vain sen, jonka tarvitsen” ja tunnustan arvostavani ja kunnioittavani saalistani. Olipa saaliin määrä sitten pienempi tai suurempi, se ansaitsee aina kiitollisuuden osoituksen.

Verkkokalastuksen lisäksi pidän myös pilkki- ja onkikalastuksesta. Muistan äitini joskus kertoneen, että ennen vanhaan ongen syöttiin sylkäistiin ja vasta sitten onki laskettiin järveen. Hän kertoi, että kyllä sillä konstilla ainakin ennen kala hyvin onkeen kävi. Kireitä siimoja!

-Hiienlieko


Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *