Karhun kansa on myös karjalainen

TIEDOTE
14.2.22
Vapaa julkaistavaksi

Läntisessä osassa Suomea sijaitseva kuppikivi, johon toinen kirjoittajista on käynyt tutustumassa karjalaisen isovanhempansa kanssa.
Läntisessä osassa Suomea sijaitseva kuppikivi, johon toinen kirjoittajista on käynyt tutustumassa karjalaisen isovanhempansa kanssa.

Karhun kansa käyttää mm. käsitteitä ’itämerensuomalaisuus’ ja ’väenusko’ toimintansa määrittelyssä. Tietoomme on tullut, että joissakin sosiaalisen median julkaisuissa on virheellisesti yhdistetty näiden sanojen käyttäminen karjalaisen kulttuurin omimiseen ja väärinkäyttöön. Lisäksi olemme valitettavasti joutuneet todistamaan miten ainakin yhtä yhdyskuntamme jäsentä on nimeltä mainiten syytetty väärinkäytöksistä. Jotta nämä äänekkäät ja nähdäksemme perusteettomat ulostulot eivät näyttäytyisi karjalaisyhteisön kollektiivisena mielipiteenä, olemme yhdyskunnan karjalaisten ja ei-karjalaisten yhteisvoimin laatineet tämän kirjoituksen.

Kulttuurin käyttöön liittyvistä kysymyksistä on syytä todeta, että yhteisömme karjalaiset eivät allekirjoita väitteitä siitä, että karjalainen animistinen ja polyteistinen maailmankatsomus olisi yksiselitteisesti ja täydellisesti suljettu ei-karjalaisilta. Vaikka joku yhdyskunnan ulkopuolinen karjalainen näkisikin asian olevan näin, yhdyskunnassa toimivilla karjalaisilla on tästä huolimatta oikeus ja vapaus tarjota oma tietämyksensä ja kokemuksensa muiden yhdyskunnan jäsenten käyttöön. Sama koskee suomalaisheimoista animistista ja polyteistista uskomusperinnettä, sekä siihen liittyvän tiedon jakamista karjalaisille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Karhun kansan tarkoituksena ei ole vääristellä, omia tai väärinkäyttää karjalaista tai mitään muutakaan kulttuuria. Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskuntamme on yhdyskuntajärjestyksensä mukaan tarkoitus ”tukea itämerensuomalaisen uskomusperinteen harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa”. Tämä käsittää luonnollisesti myös yhdyskunnan karjalaisten uskonnollisen toiminnan tukemisen. Tämän hetkisen arviomme mukaan jäsenistöstämme vähintään puolella on karjalaiset sukujuuret, minkä lisäksi jäsenillämme on myös muita yhteyksiä karjalaiseen kulttuuriin esimerkiksi perhesiteiden kautta.

Olemme ihmisiä yhteen tuova monijuurinen yhdyskunta. Uskonnolliset käytänteemme ja tapamme juontuvat laajimmillaan koko itämerensuomalaisen alueen eri aikaisista perinteistä. Olemme siten myös karjalainen yhdyskunta, joka tarjoaa elävän yhteisön varsinkin niille, jotka kokevat merkitykselliseksi kristinuskoista kerrostumaa vanhemman maailmankuvan. Lisäksi Karhun kansa on ollut erityisesti ”piilokarjalaisten” ja vasta hiljattain karjalaisuutensa oivaltaneiden jäsentensä tuki, tarjoten heille turvallisen tilan toteuttaa omaa karjalaisuuttaan ja elämänkatsomustaan. Ylipäätään katsomme, että ei ole yhtä ainoaa tapaa olla karjalainen, niin kuin ei ole yhtä ainoaa tapaa olla suomalaisheimoinen tai ylipäätään ihminen.

Yhdyskuntamme kunnioittaa ja arvostaa jäsentensä eri suuntiin ulottuvia sukuyhteyksiä. Olemme avoinna kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhdyskunnan toiminnasta, ja jotka kokevat itämerensuomalaisen uskomusperinteen elämässään tavalla tai toisella tärkeäksi. Emme jaottele uskonharjoituksessamme ihmisiä syntyperän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, yhteiskunnallisen aseman tai minkään muun vastaavan seikan mukaan. Tästä yhtenä esimerkkinä olkoon se, miten Karhun kansa heti asiaa koskevan lakimuutoksen jälkeen ilmoitti vihkivänsä myös samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Mielestämme on myös tärkeää, että pyrimme parhaamme mukaan tekemään kaikista tilaisuuksistamme esteettömiä.

Kulttuuri, perinne, uskomukset ja tavat eri muodoissaan ovat lahja, jonka olemme saaneet meitä edeltäneiltä sukupolvilta. Harjoittamissamme kansan- ja muinaisuskoisissa juhlatavoissa sekä rituaalielämässä nousee jäsentemme monenlaisten sukuyhteyksien kautta esille paitsi etninen moniäänisyys, myös oivallus vanhojen myyttien ja uskonnollisen ajattelun samankaltaisuuksista läpi koko itämerensuomalaisen alueen. Tämä kaikki on tarkoitettu käyttöön alati muuttuvassa nykymaailmassa, jäsenistömme elävien hengellisten tarpeiden mukaan.

Monen yhdyskuntamme jäsenen isovanhemmat lähtivät aikoinaan evakkoon paetakseen sotaa, väkivaltaa ja sortoa. Uusilla asuinalueillaan he kohtasivat aivan liian usein epäluuloa ja syrjintää. Valitettavasti karjalaisuuteen kohdistuvaa vähättelyä esiintyy edelleen – myös toisten karjalaisten taholta. Sama koskee itämerensuomalaisten esikristillisiin perinteisiin liittyvää uskonnollisuutta, henkisyyttä, elämänkatsomuksia ja tapakulttuuria. Onkin niin, että moni jäsenemme kokee kulkeneensa ikään kuin oman raskaan evakkomatkansa päästäkseen Karhun kansan suomaan turvaan, oli heidän sukutaustansa sitten mikä hyvänsä.

Virallisesti rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana Karhun kansan ja sen jäsenistön uskonharjoitus nauttii hyvin selvärajaista nykyisen lainsäädännön mukaista uskonrauhan suojaa. Toivomme, että mikäli yhdyskunnan tai sen jäsenistön toiminnassa nähdään epäkohtia, ongelmat tuotaisiin tietoomme avoimesti ja suoraan. On kaikkien kannalta rakentavinta muodostaa avoin ja vastavuoroinen keskusteluyhteys, jonka avulla mahdolliset epäselvyydet voidaan ottaa käsittelyyn, ja sitten toimia tilanteen muuttamiseksi siinä laajuudessa kuin on tarpeellista.

Olemme osaltamme halukkaita ojentamaan kätemme kulttuurisen ymmärryksen ja yhteyksien rakentamiseksi erilaisia uskomusperinteitä ja muita kulttuurin moninaisia muotoja elämässään toteuttavien välillä. Karhun kansa ei ole laajemman karjalaisen yhteisön kieli- ja kulttuuri-identiteetin kehittämistä vastaan, päinvastoin. Tietoisuuden lisääminen karjalaisuudesta yleensä, sekä suuremman yleisön sivistäminen esimerkiksi Kalevalan runoaineiston alkuperästä ja kokoelman luonteesta palvelee myös yhdyskuntamme toimintaa ja erityisesti sen karjalaisen jäsenistön etuja.

Siltojen ja ymmärryksen rakentaminen ihmisten välille voi joskus olla haasteellista. Tämä mielessämme Karhun kansa toivoo vilpitöntä ja avointa keskustelua itämerensuomalaisen perinteenharjoittamisen kentällä toimivien tahojen välille.

Yhdyskunnan puolesta,
Karhun kansan hallitus

hallitus [at] karhunkansa.fi

Yhteisön väkeä kekritulilla.
Yhteisön väkeä kekritulilla.

TIEDOTE

TIEDOTE
24.9.20
Vapaa julkaistavaksi

Karhun kansan hallitukselle tuli tänään tiedoksi, että Kihniössä käynnissä olevassa rikostutkinnassa, jossa pariskuntaa epäillään kahdesta pahoinpitelystä ja taposta, on toisena epäiltynä Karhun kansan hallituksen puheenjohtaja. Karhun kansan hallitus ja sen jäsenistö ovat asiassa mediassa ilmi tulleiden ja poliisin vahvistamien tietojen varassa, eikä tiedossamme ole mitään sellaista rikosepäilyihin liittyvää, mitä ei olisi mediassa ja viranomaislähteissä jo mainittu. Asia on tullut hallitukselle ja jäsenistölle valtavana järkytyksenä ja yllätyksenä. Puheenjohtaja on jäsenistön keskuudessa ollut laajasti pidetty ja arvostettu henkilö, eikä minkäänlaisia viitteitä siitä, että jotain tällaista voisi käydä ilmi, ole koskaan ollut. Hallituksen puheenjohtajan tehtävät on toistaiseksi ottanut hoitaakseen varapuheenjohtaja.

Karhun kansan hallitus ei tätä tiedotetta lukuun ottamatta kommentoi meneillään olevaa rikostutkintaa julkisuudessa, ja haluaa antaa asiaa tutkiville poliiseille täyden työrauhan. Tämä johtuu siitä, että epäilty teko ei liity Karhun kansan toimintaan, vaan puheenjohtajan yksityiselämään. Mikäli tutkinnan ja mahdollisen oikeusprosessin myötä käy ilmi, että pidätettynä oleva puheenjohtaja on syyllistynyt rikoksiin, joista häntä epäillään, hallitus ja yhdyskunnan jäsenistö harkitsevat siitä koituvia mahdollisia toimenpiteitä sen jälkeen. Oikeusvaltiossa täytyy kuitenkin antaa poliisin ja oikeuslaitoksen tehdä ensin työnsä, ja Karhun kansalla on täysi luottamus heidän ammattitaitoonsa.

Karhun kansan hallitus
hallitus [at] karhunkansa.fi

Lajivirttä laulamahan – postrationaalista luontoyhteyttä luomassa

(Teksti on alunperin julkaistu Parolan koulun blogissa)

Joulukuussa 2013 alkoi kuulua sisäpiirihuhuja kulttuuriministeriöstä. Pieni yhteisöni Karhun kansa oli rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Oman rakkaan heimoni olemassaolo oli virallisesti tunnustettu. Tuntui epätodelliselta. Kolmen vuoden epävarma työ oli sittenkin kannattanut.

Yhdyskunnaksi hyväksyminen ei ehkä muuta paljoakaan käytännössä, mutta symbolisesti sillä on paljonkin väliä. Tuon päivän jälkeen en ole kertaakaan kuullut sitä kysymystä, joka rekisteröintiprojektin aikana esiintyi taajaan: ”Ootteks te niinku tosissanne?” Jostain syystä totisuus näyttää monen mielessä olevan tärkeä mittari sille, onko jokin vakavasti otettavaa, ja tuolle määreelle huono huumorimme ja railakkaan seksuaalisten kansanlaulujen kailottelumme nauroi räikeästi päin naamaa.

Silloin kun ensimmäiset kuusi meistä kerääntyivät vuoden 2010 karhunpäivän vieton yhteydessä kirjoittamaan yhdyskunnan kuvausta, tiesimme joutuvamme tekemään kompromisseja. Paperi oli alusta saakka suunnattu pelkkiin hierarkkisiin dogmiuskontoihin tottuneille ulkopuolisille, joiden tehtävänä olisi arvioida olemmeko sellainen mystinen “oikea uskonto”, jota rekisteröintikäytännöt edellyttävät. Tekstissä luetellaan asioita: kuppikivet, haltijat, käsitys kolmikerroksisesta maailmasta. Ne ehkä pitävät paikkansa, mutta jättävät kuitenkin tavoittamatta olennaisen.

Toisin kuin uskomisen tärkeyttä korostavalle herätyskristilliselle, minulle asioihin uskomisella on lähinnä työkalun asema. Tämä antaa suomen uskonto-sanalle mielessäni kenties hiukan hupaisia sivumerkityksiä, mutta myös nanaishamaani Lindza Beldyn kerrotaan tokaisseen: ”Uskonto? Se on venäläisten. Meillä on vain meidän shamaanimme.” Kuvaukseen suhtautuminen tiivistyi muotoon: ”Monijumalaisena uskontokuntana emme katso tarpeelliseksi ottaa kantaa muiden uskontojen totuuteen.”

Uskomista ja varmuuksia paljon tärkeämpää on kunnioitus, jolla tullessamme olimme kutsuneet ihmissuvun kantavanhemman Karhun hengen paikalle Otavaisen olkapäältä. Tai se iättömän ihmisyyden tila, johon pääsimme myöhemmin illan pimettyä nuotiotulen äärellä antautuessamme yhdessä tuottamaan kaikkia kehojemme mahdollistamia ääniä. Tai ylpeys jolla kerroin suopursun tuoksusta puolalaisystävälleni, joka oli saapunut vieraaksemme. Tai yhteys jota koin halatessani muita hyvästiksi matkaloitsun lukemisen jälkeen. Mutta niitä olisi mahdotonta edes selittää sanoilla. Kukin tulkitsee käsitteitä itselleen kertyneestä pohjasta käsin.

Katse ylös yksilöstä

Muutaman kymmenen ihmisen muodostama uskonnollinen yhdyskunta saattaa olla pelkkä hassunhauska kuriositeetti. Mutta sen syntyminen juuri tässä maailmantilanteessa ei ole pelkkä sattuma, vaan osa laajempaa alkuperäisuskontojen uudelleennousua niin Euroopassa kuin muuallakin, jopa maissa joissa vanhojen jumalten palvonta saattaa edustaa henkeä uhkaavan tason radikaaliutta. Osaltaan etnisyyden heräämisessä voi nähdä vastavoiman globaalille markkinavetoiselle kulttuurille, osaltaan se lienee reaktiota liialliseen järjen ja tehokkuusajattelun ylivaltaan, jota planeettamme ei näytä kestävän. Tehokkuus erillään syntytiedosta muuttuu laajemmassa mittakaavassa äärimmäiseksi epätehokkuudeksi, järki ilman kestäviä arvoja päättömäksi tyhjän jahtaamiseksi.

Jos luonnolla ja ympäristöllä ei nähdä minkäänlaista itseisarvoa, jonka tähden niitä täytyisi kunnioittaa, jos ihminen nähdään erillisenä koko elonkehän kattavasta hengittävästä ja liikkuvasta kokonaisuudesta, ei mikään kannusta kohtuuteen tai estä tuhoamasta kaikkea jolle ei juuri sillä kvartaalilla satu näkymään käyttöä. Samalla kadotamme elinmahdollisuutemme, juuremme ja niin, itsemme. Sillä eksistentiaalista ahdistusta yksinäisessä kopperossaan poteva urbaani ihminen tarvitsee yhteisöllisyyttä ja johonkin itseään suurempaan kuulumista siinä kuin aiemmatkin sukupolvet. Kaupungistumisesta huolimatta metsä eli Tapio on monelle suomalaiselle edelleen se paikka, jossa tuo tunne syttyy kuin itsestään. Se missä ihminen voi vielä liian pitkälle viedyn valistusajattelun synnyttämien tuhojen jälkeenkin ymmärtää metsän kielen.

Toisinaan olen hiukan kateellisenakin miettinyt, miten erilaista alkuperäisuskonnon harjoittaminen on vaikkapa Japanissa, jossa perinne ei ole missään kohtaa ollut uhattuna tai vaarassa kadota kokonaan. Mutta toisaalta shintolaisilla on myös taakkanaan kaikki vuosisatojen varrella kertynyt institutionaalinen painolasti, jolla on ikävä tapa peittää alleen toiminnan varsinainen mieli ja tarkoitus. Me puolestamme olemme joutuneet ja saaneet tarkkaan miettiä, mitä oikeastaan olemme tekemässä ja ennen kaikkea miksi. Tuloksena rakentunut luomuanarkia on varmasti tekijöidensä näköinen ja omanlaisensa ajankuva, mutta samalla osa sitä vuosituhansien jatkumoa, jolla meitä edeltä menneet ja toivottavasti myös meidän jälkeemme tulevat kunnioittivat ja kunnioittavat näitä samoja sijoja.

Ennen kuin aloin löytää toisia vierelleni, harjoitin suomenuskoa pitkään yksinäni. Tai harjoitin ja harjoitin. Lähinnä taisin lukea kirjoja folkloristiikasta, uskontotieteestä, suomen kielestä ja historiasta. Vaikka metsässä on aina tuntunut kodilta, en osannut kunnolla yhdistää karttunutta tietopohjaa kokemukseen. Ehkä tämä edellyttää juuri sitä kuuluisaa uskon hyppyä, sitä mitä vaaditaan, jotta kykenisi päästämään irti kapeasta yhden selitysmallin maailmankuvasta. Yhteisöllisen uskonnon harjoittaminen vaati yllättäen yhteisöä, jonka kanssa sitä harjoittaa.

Aina aiemmin vierastamani ritualistisuus alkoi tuntua luontevalta ulkoiselta tavalta kuvastaa ja luoda sisäistä kokemusta. Kun minä ja tuolloin ainoa toinen samasta kaupungista tuntemani suomenuskoinen päätimme käydä talvipäivänseisauksena nostamassa maljan nousevalle auringolle edeltäjiemme rautakautisella röykkiöhaudalla, päädyimme harhailemaan pari tuntia järven jäällä koivet jäässä, löytämättä koskaan oikeaa paikkaa lumikinosten alta tai näkemättä vilaustakaan itse päätähdestä pilvikerroksen takaa. Mutta viime kädessä se ei haitannut, sillä ajatus oli tärkein. Ja ajatus vaatii usein konkreettisia tekoja manifestoituakseen, toisinaan rationaalisen käytöksen rajat ylittäviä sellaisia. Nojatuolifilosofinti ja viileä etäisyys eivät riitä pelastamaan meitä itseltämme.

Lempo soikoon!

Viikonloppuna lähden viettämään helajuhlaa ystävieni, läheisteni, perheeni kanssa. Ajan virtaa merkkipaaluttavista vuotuisjuhlista hela lienee henkilökohtainen suosikkini. Hela, toukojuhla, suviyöt, vakkajuhla, Sämpsä Pellervoisen herätys ja mitä kaikkea siinä nyt yhdistyykin, juhlistaa uutta kasvua, hedelmällisyyden ja syntymän jälleen kerran koittavaa voittoa kuolemasta ja määrittelyjä pakenevaa elämänvoimaa eli lempeä. Juhla on riehakas ja ilontäyteinen. Esivanhemmillemme se merkitsi, että nälkäkuolema oli taas kerran vältetty, mutta myös paksusti voiva hyvinvointiyhteiskunnan asukki voi tuntea saman kevään riemun ja leikillisyyden pimeyden ja kylmyyden väistyttyä, kun kaikki on taas yhtäkkiä vihreää ja kukkivaa. Sen peilikuva on kekri, kuoleman ja martaiden juhla, vanha vuodenvaihde ja henkinen tilinpäätös.

Juhlan aluksi sytytämme jälleen kerran pyhän tulen seisoen kehässä ja laulaen kalevalamittaista Tulen syntyä, lineaarisen ajan ulkopuolelle sijoittuvaa myyttiä siitä, miten tulikipuna tuli taivosista ihmisten maailmaan, ja miten tuhoisa se voi pahimmillaan olla, vaikka silti niin tärkeä kunnioituksella vaalia. Sama liekki palaa sisimmässäni, saa tekemään asioita, luomaan uutta, tutkimaan maailmaa, välittämään toisista ihmisistä. Minä kutsun sitä Lemminkäiseksi eli Lemmoksi. Mutta sanat vievät meidät herkästi sivuraiteille, kohti teologisia mittelöitä sen sijaan, että keskittyisimme itse kokemukseen ja siihen, miksi se ylipäätään olisi tarpeellinen merkityksellisyyden tuottajana.

Fysikaalinen reaktio, tiedon ja intohimon palo, hedelmällisyyden jumala, vaalittava työkalu, kypsennysväline, lämmön lähde, puunkappaleiden tuho, potentiaalinen vaaratekijä. Kaikki rinnakkaistodellisuudet ovat yhtä aikaa läsnä, kun katsoo liekkeihin. Tieteellisin menetelmin hankittu tieto on muuttanut ymmärrystämme maailmankaikkeuden rakenteesta, tuonut koko ihmiskunnan keräämän viisauden parin näppäimenpainalluksen ulottuville, siirtänyt kuoleman pääasiassa vanhuuteen ja toivottavasti vielä auttaa meitä korjaamaan aikaansaamiamme ympäristötuhoja. Rationaalisuuspyrkimys ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisi hylätä muut menetelmät saati vallankaan pitää sitä vastakkaisena kokemuksellisuudelle.

Todistepohjaisuuden, itse itseään korjaavan avoimen prosessin ja dokumentoiduin keinoin tuotetun tiedon arvostaminen ei tarkoita, että olisi pakko tuudittautua reduktionismiin, pelkkään numeerisesti arvotettavaan mikromanagerointiin saati “tieteellisen maailmankuvan” kaltaisiin käsitteellisiin mahdottomuuksiin. Yhteisöllisen luontokokemuksen ja tieteen näkökulmat eivät mitenkään automaattisesti sulje toisiaan pois, vaan parhaimmillaan täydentävät ja tukevat toisiaan, muodostavat hedelmällisen vuoropuhelun. Tilanne ratkaisee, mikä katsantotapa on milloinkin käyttökelpoisinta nostaa vallitsevaksi tulkinnaksi, mutta silloinkaan ei ole mitään syytä samalla hylätä kaikkia muita. Yhden ainoan totuuden mallit ovat aivan liian usein ajaneet meidät ongelmiin.

Etsi luontosi lovesta,
syntysi syvästä maasta,
haon alta haltijasi,
korkeus kovasta maasta!

Tiina Malinen

Terve tänne tultuanne!

Karhun kansan uudet kotisivut näkevät päivänvalon reippaan työnteon jälkeen ja jännitys on kova. Tiinan kanssa aloitettiin sivujen rakentelu ihan käyttäjätunnusten luonnista lähtien ja nyt alkaa pikku hiljaa olla valmista. Ei tietenkään ihan vielä täysin ja paranneltavaakin varmasti löytyy vaikka millä mitalla, mutta mikäpä tässä maailmassa täysin valmista olisikaan?

Olemme pohtineet sivujen sisältöä sekä kansan sisällä että minä ja Tiina kahdestaan. Saimme ilahduttavan vapaat kädet, mutta kahden ihmisen on hankala ajatella sekä yhdyskunnan että siitä kiinnostuneen silmin. Siispä toivomme palautetta sivuista joko kommenttina tähän alle tai yhteydenottolomakkeella, voitte vaikkapa ehdottaa millaista sisältöä haluaisitte nähdä ja millaisista asioista tietää! Toiveita saa myös esittää blogisisällöistä.

Justiina Kaleva
Karhun kansan jäsen