Tunnelmia kekristä 2023

Vainajien pöytä täyttyy muistoesineistä ja kuvista kekrinä
Kekripukki
Kaunis syysilta, ja joutsenperhe lennossa

Tiedoitus: Kekriin ilmoittautuminen on auki

Auta minua,
taattoseni Tuonelasta,
maamoseni maaemästä,
kaikki suuret sukukunnat, 
heleät heimokunnat, 
kalliit syntyiset!

Muista minua, 
taattoseni Tuonelasta 
maamoseni maaemästä, 
kaikki suuret sukukunnat, 
heleät heimokunnat, 
yhdeksästä polvesta
yhdeksänteen polveen,
muistetut ja muistamattomat, 
tiedetyt ja tietämättömät, 
kaikki minua auttavat ja rakastavat,
päästävät ja pelastavat! 


Kekriä juhlitaan loka-marraskuun vaihteessa. Karhun kansa kokoontuu silloin yhteen juhlistamaan vuodenvaihdetta, esivanhempia ja tuonilmaisiin lähteneitä läheisiä. Monet vanhat kekriperinteet ovat säilyneet nykypäiviin saakka joulun aikaan siirtyneinä. Tällaisia tapoja ovat esimerkiksi runsas syöminen, vainajien muistaminen ja kekripukkien vierailu.
Ulos sytytetään pyhä kekrivalkea, jota pidetään yllä juhlallisuuksien ajan. Juhlatilaan valmistetaan vainajien pöytä, jolle kerätään valokuvia ja muistoesineitä edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä. Vainajille kootaan illan juhla-aterian ruuista oma lautasellinen, heille esitetään yhdessä Vainajien rukous ja heitä muistetaan ajatuksin, sanoin ja lauluin.

Kekrin juhla-aterian tultua tarjolle on sauna varattu vainajille, eikä elävien pidä tänä aikana mennä heitä siellä häiritsemään. Juhlaruokailun aikana paikalle saattaa ilmaantua yksi tai useampi kekripukki vierailulle ja hämmennystä aiheuttamaan. Kekripukkeja lahjotaan ruualla ja juomalla, jotta he lähtisivät pois tekemättä tuhoja. Myöhemmin illalla vainajat maanitellaan antimien avulla ulos saunasta, jotta elävät pääsevät vielä kylpemään.


Tämän vuoden Kekri juhlitaan Parkanossa, Vahojärven leirikeskuksessa.

Juhlaan mahtuu yhteensä 50 henkilöä ja juhla täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Juhlamaksu on 25€ yli 15-vuotiailta, 15€ 7-14 -vuotiailta ja päiväkävijöiltä 10€. Alle kouluikäiset siis juhlivat maksutta.
Erillinen ruokamaksu on 25€ yli 15-vuotiailta, 15€ 7-14 -vuotiailta ja 10€ päiväkävijältä. Maksuohjeet saat sähköpostitse ja maksun eräpäivä on 13.10..
Mikäli maksun maksamisessa on hankaluuksia, älä pelkää ottaa yhteyttä juhlanjärjestäjiin. 

https://forms.gle/fvGTa5VDK2GwVMsz7

Veen viljoja pyytäissäni

Keväällä ennen ensimmäistä verkonlaskua, varmistan saaliin saannin rituaalilla. Kuten metsästäessänikin, osoitan kalastamiseen liittyvälläkin rituaalilla, etten ole sen parempi tai pahempi kuin muutkaan luomakunnan eläjät. Suhtaudun veteen, veden haltijoihin ja kaikkiin sen eläjiin nöyrällä kunnioituksella. Osoitan pyytäväni, enkä riistäväni kalaa veden väeltä.

Yksi tapani on keväällä rantojen sulina ollessa kahlata eräässä lahdessa veden varassa kasvavan tervalepän äärelle. Lepän äärellä jätän antimiksi hopeasta vuoltuja siluja veden väelle.

Toinen tapani on ennen verkonlaskua pudottaa veneen reunan yli hopeasta vuoltuja siluja syvänteeseen, johon ensimmäinen verkko tullaan laskemaan. Antimiksi hopean sijasta käytän myös viinatilkkaa järviveteen valuttamalla, tai upotan kolme itse tekemääni punaisella langalla toisiinsa sidottua tuohisormusta kivipainolla järven pohjaan.

Molemmissa tapauksissa esitän lyylien, eli antimien jättämisen jälkeen seuraavan luvun joko laulaen tai lausuen:

Vellamo ve’en emäntä,
Ahti aaltojen isäntä.
Anna miulle ahvenia,
pitkäpiikkiselkäsiä.
Muikkuja hopeaisia.
Veen viljojasi komeita.
Avarasta aitastasi,
alta aaltojen syvien.

Uusin rituaalin joka kevät jäiden lähtiessä tai niiden jo lähdettyä. Tämä on pyyntöni, jota vastaan odotan saavani kalasaalista. Pyyntöni osoitan erityisesti ennen vuoden ensimmäistä verkonlaskua. Pääsääntöisesti pyydän muikkua ja ahventa, mutta tokihan sentään muutkin kalat kelpaavat.

Kevään ensimmäisestä kalasaaliistani lasken kiitokseksi 1-3 kalaa elävinä takaisin veteen. Suurin osa saaliista päätyy ilman muuta ruokapöytään, joista 1-3 ruoaksi valmistettua kalaa jätän saatesanoin pitämyspuun äärelle antimiksi sukuni vainajille. Täten kaikki osapuolet saavat osansa kevään ensimmäisestä kalasaaliistani. Samalla tässä rituaalikokonaisuudessa toteutuu perinteinen saaliin jatkuvuuden varmistaminen. Ajatuksenani on, että ”pyydän ottaakseni vain sen, jonka tarvitsen” ja tunnustan arvostavani ja kunnioittavani saalistani. Olipa saaliin määrä sitten pienempi tai suurempi, se ansaitsee aina kiitollisuuden osoituksen.

Verkkokalastuksen lisäksi pidän myös pilkki- ja onkikalastuksesta. Muistan äitini joskus kertoneen, että ennen vanhaan ongen syöttiin sylkäistiin ja vasta sitten onki laskettiin järveen. Hän kertoi, että kyllä sillä konstilla ainakin ennen kala hyvin onkeen kävi. Kireitä siimoja!

-Hiienlieko

Ukon vakat

Toukokuun loppu kielii ympäristössä näyttävästi alkavasta kesästä. Kevätkylvöt on tehty ja uusi kasvun ja kukoistuksen aikakausi on alkamassa. Tuntuu kuin koko maailma syntyisi uudelleen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kevät on rinnassa ja se tuntuu hellivänä palona syvällä sisimmässä samalla, kun armas aurinko lämmittää talven kalvattamaa ihoa. Ilmassa on Ukon vakkojen tuntua. Harmi vain, etten aina työkiireideni tai sitten vain muiden kiireideni takia pääse ottamaan osaa Karhun kansan järjestämiin Helajuhliin tai toisin sanoen Ukon vakkoihin. Ukon vakat ovat itselleni erityisen tärkeä ja merkityksellinen pyhä, enkä aio jättää sitä noteeraamatta. Kerron teille nyt, kuinka vietän Ukon vakkoja kotonani.

Sauna on pyhitetty ja lämmitetty. Siellä peseytyy pois edellisen talven kylmyys ja pimeän vuodenajan pysähtyneisyys. Kuukausi sitten käymään laitettu kotiolut on valmista ja pienimuotoinen juhla-ateria on valmistettu. Siihen kuuluu keväällä itse kalastettua muikkua, edellisenä talvena pyydettyä riistaa, perunaa, naurista ja muita juureksia, leipää ja tietysti itse valmistettua olutta. Kaikkea tätä ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain itselle, vaan osansa juhla-ateriasta saavat myös sukuni vainajat ja ukko Ilmarinen. Tätä varten olen valmistanut tuohiroveen, johon laitan osaset juhla-ateriasta ja tämän lisäksi joukkoon tulee vielä olutmaltaita.

Antimia sisältävän tuohiroveen kannan mukanani pitämyspuun äärelle, jonka rungon ympärille sidon sinisestä, punaisesta ja valkoisesta villalangasta valmistetun nauhan. Esitän tervehdyksen:

Terve maa ja terve vuoret!
Terve ilma, terve veelle!
Terve mettä ja Tapio!
Terve kuuluisa kuningas!
Terve haltiat haossa!
Terve tervehyttäjälle!

Pitämyspuun alla sytytän tulet ja esitän tulen synnyn:

Iski tulta ilman Ukko
Välähytti valkiaista
Kolmella kokon sulalla
Kirjavia käärmehiä

Tuiskahti tulikipuna
Pohjan päästä, päältä päivän
Halki kuuen kirjokannen
Yltä taivosten yheksän

Läpi maan, läpi manalan
Mähkäsi metät ja vuoret
Hiilsi hiiet, poltti portit
Emänniltä kultahapset

Isänniltä partajouhet
Poltti kätkyen pojalta
Liekun tyttösen tyköä
Siitä vierähti vesille

Selvälle meren selälle
Alle aaltojen syvien
Upposi tulikipuna
Vieri virtoihi suvannon

Päivänä koin kolmantena
Neljäntenä ehtosella
Söi tulen sinine siika
Söi lohi punane siian

Lohi luotojen lomassa
Kipunan tuon kuumottaissa
Harmaa hauki piikkihammas
Sata syltä leuan pohjat

Nielasi lohen tulisen
Joutu tuo tulikipuna
Hauen suolen soikuroihi
Suuren veen suen mahoihi

Tuo on vanha Väinämöine
Nenässä utusen niemen
Tuumiivi, ajattelevi
On tuuma tulen varalle

Maan matosia keräili
Tuonen toukkia manalta
Poltti vaskivenhosessa
Rautasessa ruuhessansa

Tuhkan kylvi kynnökselle
Sariolan salmen päähän
Siitä liinoja sikisi
Hampunvarsia vesovi

Siitä vanha Väinämöine
Niitti niemen, työsti liinan
Niistä nuotaksi punovi
Harmaan hauen pyytääksensä

Nuotan sai vetehen viemän
Päivän tuo veti ja toisen
Koko päivän kolmannenkin
Ei nuotassa tyhjän täyttä

Hauki harman alta nousi
Tulensyöjä veen syvistä
Siitä vanha Väinämöine
Miekan huotrasta hapusi

Viilsi hauen vattan halki
Saatii suolesta soroset
Ottipa kerän kätehen
On siinä sinikeräne

Halkasi sinikeräsen
On siinä punakeräne
Halkasi punakeräsen
On pyhä tuli pivossa

Kun nuotio roihuaa, lausun saatesanat asettaessani antimilla täytetyn tuohiroveen tuleen ja valelen olutta pitämyspuun rungolle:

Terve tän maan haltialle.
Terve menneet miun sukuni.
Terve Ukko taivahinen.
Täs osaksenne on lyylit.

Näin sukuni vainajat ja Ukko saavat osansa juhla-ateriasta antimikseen. Esitän vapaamuotoisesti toiveeni vainajille ja lausun sanat Ukolle:

Oi Ukko ylinen vaari
Ilmojen isä ikuinen
Vakkaan antimet valittu
Vanhan taivaisen varaksi

Oi Ukko ylinen vaari
Ilmojen isä ikuinen
Pilvilinnojen pitäjä
Hattaroitten hallitsija

Nosta pilvi luotehesta
Toinen kohti koillisesta
Syrjin yhtehen syseä
Lomatusten loukahuta

Saattele sateita meille
Kostuttele maat ja mannut
Että viljat virkoaisi
Sato kallis sais sateita

Pirottele pilvistäsi
Orahille kasvaville
Anna maillesi makua
Pelloillesi pehmitystä

Ukon maljan nyt myö juomme
Nostetaan ylös pikarit
Kohotellaan kolpakoita
Juhlitaan Ukon pitoja

Nyt juon Ukon maljan ja hiljennyn hetkeksi. Edessäni on kulho, jossa on järvestä nostamaani vettä. Otan kulhosta vettä oikeaan kouraani ja heitän sitä ilmaan. Kuin sateena se laskeutuu pitämyspuun rungolle, sihahtaen tuleen ja päälleni. Kumarran pitämyspuulle päin kolme kertaa ja istahdan tulille. Aloitan juhla-aterian syömisen nyt itse. Siinä istuessani tunnen olevani maailman keskipisteenä. Mielessäni ja sydämessäni ovat edesmenneet sukulaiseni ja samalla tunnen toiveikkuutta alkavan kesän edessä. Kaikkialla ympärillä on aistittavissa uudelleen syntyminen, valo, viljavuus, alkava kasvu ja kukoistus, joka huipentuu Ukon juhlaan. Ukon juhlaan, joka tänä päivänä tiedetään paremmin juhannuksena. Mutta nyt olen tässä hetkessä kiinni. Olo on sanoinkuvaamattoman autuas. Olen kosketuksessa pyhään ja tunnen elon kirkkaan sykkeen rinnassani.

-Hiienlieko

Päivän päästö

Kajastus

Päivän päästö


Ennen päivättä elivät
Kuu ei öitä kuumotellu
Käsin maita etsittihin
Käsin maita, sormin teitä
Paha päivättä elellä
Kuun valotta vatvoella

Mietti vanha Väinämöine
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Istu mustalle urolle
Liinaharjalle hevolle
Tuonen tummalle orille

Kulki kuuta etsimähän
Päivyttä tavoittamahan
Ajo virstan, taitto toisen
Ajo kohta kolmannenkin
Kuu lepäsi puun laella
Päivyt vuoressa viruvi

Mietti vanha Väinämöine
Mitä neuvoo mie pitänen?
Kuun tuo poimi puun laelta
Kuun otti käteen kukaksi
Päivän kaivo kalliosta
Veipä Päivölän pihoille

Pani päivän maan perille
Pani oksille petäjän
Suuren tammen latvan alle
Laati päivän pään tasalle
Kuun asetti aijan päähän
Kirjokannen kantimille

Päivä koin jumalan luoma
Taivojen valo vakainen
Paisteli isällisille
Paistant ei isättömille
Paisteli emillisille
Paistant ei emottomille

Mietti vanha Väinämöinen
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Taivojen valo vakainen
Kun isättömille paistais
Kun emottomille paistais

Nosti oksaa korkeemmalle
Taivojen valo vakainen
Paisto myös isättömille
Kuin isällisille paisto
Paisto myös emillisille
Kuin emottomille paisto

Pääsiäinen on nykyään monelle tuttu kristillisestä perinteestä. Sen kotoperäiset juuret ovat kuitenkin sitä paljon vanhemmissa perinteissä. Edellä olevaa virttä kutsutaan Päivän päästöksi. Siinä kuvataan menneen talven pimeitä aikoja syyspäiväntasauksen jälkeen. Samalla se heijastelee maailman alkuaikoihin, jolloin ajastajan, eli vuodenkierron mukaista järjestystä luotiin. Virsi etenee taivaanvalojen vapauttamiseen, joka tapahtuu kevätpäiväntasauksena: Päivän päästönä, eli pääsiäisenä. Aurinko pääsee valaisemaan ja lämmittämään, jonka seurauksesta luonto herää talviuniltaan. Kevät alkaa etenemään kohti kesää.


Kevättä rinnassa, uusi kasvukausi on alkamaisillaan, pajunkissat kertovat vuodenkierron aloittavan hedelmällisyyden aikakauden. Tätä hedelmällisyyden symboliikkaa edustavat mm. pääsiäismunat, jänikset ja pajunkissoille puhjenneet koristellut vitsat. Näillä vitsoilla virpomalla ajetaan talviset martaat, eli kuolemaa ja pysähtyneisyyttä edustava väki pois talosta. Näin toivotetaan hedelmällisyyttä, menestystä ja kaikkea hyvää taloon sekä elinkeinoihin.


Pääsiäisen jälkeen ajastajassa koittaa suvi- tai kesäkausi, joka alkaa huhtikuun puolivälistä. Suvikausi sittemmin päättyy talvikauteen, joka alkaa lokakuun puolivälistä. Kesää lupailevat väkivoimat ovat pääsiäisen aikoina käsin kosketeltavissa. Päivä ja yö ovat tasan, valoisuus ja lämpö lisääntyvät kevätpäiväntasauksen jälkeen huomattavasti. Karjan laitumille lasku, kevätkylvöjen aloittaminen ja kaikki muutkin kevääseen liittyvät toimet ovat koittamassa. Riuduttava talvi on väistymässä, vaikka pyryjä ja pakkasia vielä pääsiäisen aikoina esiintyykin.


Ajastajassa talven vaihtuminen kevääksi on luettavissa kirjokannesta, eli tähtitaivaasta. Luomalla katse Otavan tähtikuvioon keskiyön tienoilla, voi sen asennosta pohjantähteen nähden lukea vuodenajan. Kun talvella Otavan kahva osoittaa pohjoiseen, osoittaa se keväällä kohti itää, eli auringonnousun suuntaa. Tällöin kirjokansi kertoo meille, että pian päivä pääsee vuoren sisältä vapaaksi. Se kertoo uuden tulemisen ajankohdasta, jolloin aurinko kipuaa koko ajan ylemmäs ja ylemmäs taivaankansilla. Se kertoo uusien polvien syntymisestä ja kuinka elämäntuli roihahtaa palamaan. Valo, lämpö ja elämä voittavat.

SKVR XV

220 Kristfrid Ganander. Nytt Finskt Lexicon 1786

Kuumet ennen kuun kehitti,
kavet kuun kehästä päästi,
riihen rautasen sisästä.
Kavet päästi päivän paistamaan
päästi kuun kuumottamahan.
Pääsi ennen päivän poika,
päivättären päästäjessä.

Hiienlieko

Havaintoja helmikuusta

Muutamia ajatuksia siitä, miten yksittäinen ’karhukainen’ havainnoi maailmaa helmikuussa.

Helmikuu on kuukausista kaunein: valo voittaa ja saan silti hyvällä omatunnolla pukea muutamankin kerroksen villaa ylleni vaikuttamalta omituiselta, sillä ulkona voi edelleen olla todella viimainen kylmyys. 

Parasta on pakata itseni ja lähteä metsään puhumaan hiidelle iloani ja onneani. Lyylikulho mukaan, pakattuna kahvilla, sokerilla, suolalla, viljalla ja tilkkasella rommia. 

Yöksi tuvassa laitan rautapataan juureksia ja aamulla syön takan jälkilämmöllä kypsynyttä ruokaa, tai heinäkasassa hautunutta puuroa. Ei tarvitse tulla kyselemään reseptiä, sitä on käytetty mitä olen sattunut löytämään. Pata lepää kolmijalan varassa, joka on joskus hevosenkengistä taottu.

Takan lämmössä viritän rumpua ja yritän saada edes omaan korvaan sopivaa sointua aikaan. 

Tunnen taas erityisesti helmikuussa yhteyttä esivanhempiini, jotka laskivat mäkeä huutaen ”pitkiä pellavia” ja riemuitsivat kevään valosta ja rytmittivät elämäänsä vuodenkierron mukaan. Nyt on taas yksi vuodenkierron kohta.

Helmikuu merkitsee minulle aikaa, jolloin karhu kääntää kylkeä, ja miettii josko pitäisi harkita heräämistä. ”Ei, ehkä nyt ei vielä,” miettii hän, ja jatkaa nukkumista.

Metsässä näkyy jo merkkejä kevään aavistamisesta. Jälkiä, pöllöjen iltahuhuilua, tuoreessa hangessa siiveniskuja. Kun kevät koittaa, niin tiedän lammen, jossa näen vesiliskokoiraiden esittelevän itseään pörheänä, ja ensimmäiset sammakon kudut.

Kaiken tämän päällä lepää tietoisuus siitä, että en ole yksin. Minä olen ollut, minä olen ja minä tulen olemaan. 

Helmikuu on heräämisen aikaa.

-Tammirinne

Tunnelmia talvennavasta 2023

Karhun kansa juhlisti talvennapaa Turun seudulla tammikuussa. Juhlaväessä oli mukana uusia ja vanhoja jäseniä, ja muitakin toiminnastamme kiinnostuneita. Utuinen sää oli omiaan luomaan keskitalven juhlan tunnelmaa, vaikka varsinainen hanki puuttuikin. Ilma oli juhlan teemaan sopivasti hyvin kylmä, mutta se ei meitä haitannut, kun saimme juhlatilan ja tunnelman lämpimäksi.

Juhlan aikana söimme hyvin (kiitos keittiönväelle), juttelimme mukavia ja nautimme ajasta oman yhteisön kanssa. Lauantaina juhlan päärituaalina kaadoimme vertauskuvallisesti Ison tammen, ja lauloimme Väinämöisen haavan parantamisesta. Myöhemmin illalla keräännyimme saunan jälkeen vielä yhdessä noitumiseen. Monelle meistä tämä haltioittava, ikiaikojen tunnelmia nostattava rituaali oli väkevä kokemus ja juhlan kohokohta.

Kuten aina juhlien päättyessä, sunnuntaina lähdimme pois hieman haikein mielin. Mukava viikonloppu oli ohi ja hajaannuimme taas pitkin Suomea seuraavaan vuotuisjuhlaan asti. Matkaloitsun turvin oli kuitenkin hyvä lähteä, ja pian näemme taas.