Päivän päästö

Kajastus

Päivän päästö


Ennen päivättä elivät
Kuu ei öitä kuumotellu
Käsin maita etsittihin
Käsin maita, sormin teitä
Paha päivättä elellä
Kuun valotta vatvoella

Mietti vanha Väinämöine
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Istu mustalle urolle
Liinaharjalle hevolle
Tuonen tummalle orille

Kulki kuuta etsimähän
Päivyttä tavoittamahan
Ajo virstan, taitto toisen
Ajo kohta kolmannenkin
Kuu lepäsi puun laella
Päivyt vuoressa viruvi

Mietti vanha Väinämöine
Mitä neuvoo mie pitänen?
Kuun tuo poimi puun laelta
Kuun otti käteen kukaksi
Päivän kaivo kalliosta
Veipä Päivölän pihoille

Pani päivän maan perille
Pani oksille petäjän
Suuren tammen latvan alle
Laati päivän pään tasalle
Kuun asetti aijan päähän
Kirjokannen kantimille

Päivä koin jumalan luoma
Taivojen valo vakainen
Paisteli isällisille
Paistant ei isättömille
Paisteli emillisille
Paistant ei emottomille

Mietti vanha Väinämöinen
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Taivojen valo vakainen
Kun isättömille paistais
Kun emottomille paistais

Nosti oksaa korkeemmalle
Taivojen valo vakainen
Paisto myös isättömille
Kuin isällisille paisto
Paisto myös emillisille
Kuin emottomille paisto

Pääsiäinen on nykyään monelle tuttu kristillisestä perinteestä. Sen kotoperäiset juuret ovat kuitenkin sitä paljon vanhemmissa perinteissä. Edellä olevaa virttä kutsutaan Päivän päästöksi. Siinä kuvataan menneen talven pimeitä aikoja syyspäiväntasauksen jälkeen. Samalla se heijastelee maailman alkuaikoihin, jolloin ajastajan, eli vuodenkierron mukaista järjestystä luotiin. Virsi etenee taivaanvalojen vapauttamiseen, joka tapahtuu kevätpäiväntasauksena: Päivän päästönä, eli pääsiäisenä. Aurinko pääsee valaisemaan ja lämmittämään, jonka seurauksesta luonto herää talviuniltaan. Kevät alkaa etenemään kohti kesää.


Kevättä rinnassa, uusi kasvukausi on alkamaisillaan, pajunkissat kertovat vuodenkierron aloittavan hedelmällisyyden aikakauden. Tätä hedelmällisyyden symboliikkaa edustavat mm. pääsiäismunat, jänikset ja pajunkissoille puhjenneet koristellut vitsat. Näillä vitsoilla virpomalla ajetaan talviset martaat, eli kuolemaa ja pysähtyneisyyttä edustava väki pois talosta. Näin toivotetaan hedelmällisyyttä, menestystä ja kaikkea hyvää taloon sekä elinkeinoihin.


Pääsiäisen jälkeen ajastajassa koittaa suvi- tai kesäkausi, joka alkaa huhtikuun puolivälistä. Suvikausi sittemmin päättyy talvikauteen, joka alkaa lokakuun puolivälistä. Kesää lupailevat väkivoimat ovat pääsiäisen aikoina käsin kosketeltavissa. Päivä ja yö ovat tasan, valoisuus ja lämpö lisääntyvät kevätpäiväntasauksen jälkeen huomattavasti. Karjan laitumille lasku, kevätkylvöjen aloittaminen ja kaikki muutkin kevääseen liittyvät toimet ovat koittamassa. Riuduttava talvi on väistymässä, vaikka pyryjä ja pakkasia vielä pääsiäisen aikoina esiintyykin.


Ajastajassa talven vaihtuminen kevääksi on luettavissa kirjokannesta, eli tähtitaivaasta. Luomalla katse Otavan tähtikuvioon keskiyön tienoilla, voi sen asennosta pohjantähteen nähden lukea vuodenajan. Kun talvella Otavan kahva osoittaa pohjoiseen, osoittaa se keväällä kohti itää, eli auringonnousun suuntaa. Tällöin kirjokansi kertoo meille, että pian päivä pääsee vuoren sisältä vapaaksi. Se kertoo uuden tulemisen ajankohdasta, jolloin aurinko kipuaa koko ajan ylemmäs ja ylemmäs taivaankansilla. Se kertoo uusien polvien syntymisestä ja kuinka elämäntuli roihahtaa palamaan. Valo, lämpö ja elämä voittavat.

SKVR XV

220 Kristfrid Ganander. Nytt Finskt Lexicon 1786

Kuumet ennen kuun kehitti,
kavet kuun kehästä päästi,
riihen rautasen sisästä.
Kavet päästi päivän paistamaan
päästi kuun kuumottamahan.
Pääsi ennen päivän poika,
päivättären päästäjessä.

Hiienlieko

Havaintoja helmikuusta

Muutamia ajatuksia siitä, miten yksittäinen ’karhukainen’ havainnoi maailmaa helmikuussa.

Helmikuu on kuukausista kaunein: valo voittaa ja saan silti hyvällä omatunnolla pukea muutamankin kerroksen villaa ylleni vaikuttamalta omituiselta, sillä ulkona voi edelleen olla todella viimainen kylmyys. 

Parasta on pakata itseni ja lähteä metsään puhumaan hiidelle iloani ja onneani. Lyylikulho mukaan, pakattuna kahvilla, sokerilla, suolalla, viljalla ja tilkkasella rommia. 

Yöksi tuvassa laitan rautapataan juureksia ja aamulla syön takan jälkilämmöllä kypsynyttä ruokaa, tai heinäkasassa hautunutta puuroa. Ei tarvitse tulla kyselemään reseptiä, sitä on käytetty mitä olen sattunut löytämään. Pata lepää kolmijalan varassa, joka on joskus hevosenkengistä taottu.

Takan lämmössä viritän rumpua ja yritän saada edes omaan korvaan sopivaa sointua aikaan. 

Tunnen taas erityisesti helmikuussa yhteyttä esivanhempiini, jotka laskivat mäkeä huutaen ”pitkiä pellavia” ja riemuitsivat kevään valosta ja rytmittivät elämäänsä vuodenkierron mukaan. Nyt on taas yksi vuodenkierron kohta.

Helmikuu merkitsee minulle aikaa, jolloin karhu kääntää kylkeä, ja miettii josko pitäisi harkita heräämistä. ”Ei, ehkä nyt ei vielä,” miettii hän, ja jatkaa nukkumista.

Metsässä näkyy jo merkkejä kevään aavistamisesta. Jälkiä, pöllöjen iltahuhuilua, tuoreessa hangessa siiveniskuja. Kun kevät koittaa, niin tiedän lammen, jossa näen vesiliskokoiraiden esittelevän itseään pörheänä, ja ensimmäiset sammakon kudut.

Kaiken tämän päällä lepää tietoisuus siitä, että en ole yksin. Minä olen ollut, minä olen ja minä tulen olemaan. 

Helmikuu on heräämisen aikaa.

-Tammirinne

Tunnelmia talvennavasta 2023

Karhun kansa juhlisti talvennapaa Turun seudulla tammikuussa. Juhlaväessä oli mukana uusia ja vanhoja jäseniä, ja muitakin toiminnastamme kiinnostuneita. Utuinen sää oli omiaan luomaan keskitalven juhlan tunnelmaa, vaikka varsinainen hanki puuttuikin. Ilma oli juhlan teemaan sopivasti hyvin kylmä, mutta se ei meitä haitannut, kun saimme juhlatilan ja tunnelman lämpimäksi.

Juhlan aikana söimme hyvin (kiitos keittiönväelle), juttelimme mukavia ja nautimme ajasta oman yhteisön kanssa. Lauantaina juhlan päärituaalina kaadoimme vertauskuvallisesti Ison tammen, ja lauloimme Väinämöisen haavan parantamisesta. Myöhemmin illalla keräännyimme saunan jälkeen vielä yhdessä noitumiseen. Monelle meistä tämä haltioittava, ikiaikojen tunnelmia nostattava rituaali oli väkevä kokemus ja juhlan kohokohta.

Kuten aina juhlien päättyessä, sunnuntaina lähdimme pois hieman haikein mielin. Mukava viikonloppu oli ohi ja hajaannuimme taas pitkin Suomea seuraavaan vuotuisjuhlaan asti. Matkaloitsun turvin oli kuitenkin hyvä lähteä, ja pian näemme taas.