Päivän päästö
Ennen päivättä elivät
Kuu ei öitä kuumotellu
Käsin maita etsittihin
Käsin maita, sormin teitä
Paha päivättä elellä
Kuun valotta vatvoella
Mietti vanha Väinämöine
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Istu mustalle urolle
Liinaharjalle hevolle
Tuonen tummalle orille
Kulki kuuta etsimähän
Päivyttä tavoittamahan
Ajo virstan, taitto toisen
Ajo kohta kolmannenkin
Kuu lepäsi puun laella
Päivyt vuoressa viruvi
Mietti vanha Väinämöine
Mitä neuvoo mie pitänen?
Kuun tuo poimi puun laelta
Kuun otti käteen kukaksi
Päivän kaivo kalliosta
Veipä Päivölän pihoille
Pani päivän maan perille
Pani oksille petäjän
Suuren tammen latvan alle
Laati päivän pään tasalle
Kuun asetti aijan päähän
Kirjokannen kantimille
Päivä koin jumalan luoma
Taivojen valo vakainen
Paisteli isällisille
Paistant ei isättömille
Paisteli emillisille
Paistant ei emottomille
Mietti vanha Väinämöinen
Tuumiivi, ajattelevi
Mitä neuvoo mie pitänen?
Taivojen valo vakainen
Kun isättömille paistais
Kun emottomille paistais
Nosti oksaa korkeemmalle
Taivojen valo vakainen
Paisto myös isättömille
Kuin isällisille paisto
Paisto myös emillisille
Kuin emottomille paisto
Pääsiäinen on nykyään monelle tuttu kristillisestä perinteestä. Sen kotoperäiset juuret ovat kuitenkin sitä paljon vanhemmissa perinteissä. Edellä olevaa virttä kutsutaan Päivän päästöksi. Siinä kuvataan menneen talven pimeitä aikoja syyspäiväntasauksen jälkeen. Samalla se heijastelee maailman alkuaikoihin, jolloin ajastajan, eli vuodenkierron mukaista järjestystä luotiin. Virsi etenee taivaanvalojen vapauttamiseen, joka tapahtuu kevätpäiväntasauksena: Päivän päästönä, eli pääsiäisenä. Aurinko pääsee valaisemaan ja lämmittämään, jonka seurauksesta luonto herää talviuniltaan. Kevät alkaa etenemään kohti kesää.
Kevättä rinnassa, uusi kasvukausi on alkamaisillaan, pajunkissat kertovat vuodenkierron aloittavan hedelmällisyyden aikakauden. Tätä hedelmällisyyden symboliikkaa edustavat mm. pääsiäismunat, jänikset ja pajunkissoille puhjenneet koristellut vitsat. Näillä vitsoilla virpomalla ajetaan talviset martaat, eli kuolemaa ja pysähtyneisyyttä edustava väki pois talosta. Näin toivotetaan hedelmällisyyttä, menestystä ja kaikkea hyvää taloon sekä elinkeinoihin.
Pääsiäisen jälkeen ajastajassa koittaa suvi- tai kesäkausi, joka alkaa huhtikuun puolivälistä. Suvikausi sittemmin päättyy talvikauteen, joka alkaa lokakuun puolivälistä. Kesää lupailevat väkivoimat ovat pääsiäisen aikoina käsin kosketeltavissa. Päivä ja yö ovat tasan, valoisuus ja lämpö lisääntyvät kevätpäiväntasauksen jälkeen huomattavasti. Karjan laitumille lasku, kevätkylvöjen aloittaminen ja kaikki muutkin kevääseen liittyvät toimet ovat koittamassa. Riuduttava talvi on väistymässä, vaikka pyryjä ja pakkasia vielä pääsiäisen aikoina esiintyykin.
Ajastajassa talven vaihtuminen kevääksi on luettavissa kirjokannesta, eli tähtitaivaasta. Luomalla katse Otavan tähtikuvioon keskiyön tienoilla, voi sen asennosta pohjantähteen nähden lukea vuodenajan. Kun talvella Otavan kahva osoittaa pohjoiseen, osoittaa se keväällä kohti itää, eli auringonnousun suuntaa. Tällöin kirjokansi kertoo meille, että pian päivä pääsee vuoren sisältä vapaaksi. Se kertoo uuden tulemisen ajankohdasta, jolloin aurinko kipuaa koko ajan ylemmäs ja ylemmäs taivaankansilla. Se kertoo uusien polvien syntymisestä ja kuinka elämäntuli roihahtaa palamaan. Valo, lämpö ja elämä voittavat.
SKVR XV
220 Kristfrid Ganander. Nytt Finskt Lexicon 1786
Kuumet ennen kuun kehitti,
kavet kuun kehästä päästi,
riihen rautasen sisästä.
Kavet päästi päivän paistamaan
päästi kuun kuumottamahan.
Pääsi ennen päivän poika,
päivättären päästäjessä.
–Hiienlieko