Pohjolan noituus: magian historia Pohjoismaissa on kirjoittanut uskontotieteilijä ja filosofian tohtori Karolina Kouvola, jonka aikaisempia teoksia ovat esimerkiksi Pohjolan jumalattaret ja Helsingin henget. Tämän kirjan kustantamo on Atena (atena.fi).
”Yksi kirja ei voi vastata kaikkiin kysymyksiin, mutta pyrin tarjoamaan mahdollisimman kattavan kuvan magiasta, taikuudesta ja noituudesta Pohjoismaissa rautakaudelta nykyajan kynnykselle,” Kouvola kirjoittaa esipuheessaan. Hän on taidokkasti onnistunut tiivistämään tämän aihealueen niin, että kirja on yllättävän ohut: vain 192 sivua liitteineen päivineen. Kouvola myös kannustaa lukijoita hyödyntämään kirjan lähdeviitteitä jos he haluavat löytää lisälukemista.
Kirja alkaa esipuheella ja johdannolla siitä, mitä magia oikeastaan on, mihin sitä käytettiin, ketkä ovat sitä käyttäneet, sekä miten erilaiset uskontoperinteet ovat törmänneet – toisinaan rakentavasti, toisinaan tuhoavasti. Kouvola tuo myös esille esimerkiksi sen, miten saamelaisia on toiseutettu ja eksotisoitu historian saatossa, mutta hän ei ulkopuolisena käsittele saamelaisten uskontoa tai uskomushistoriaa.
”Sana noaidi löytyy kaikista saamelaiskielistä sekä joistakin muistakin suomalaisugrilaisista kielistä, kuten suomesta muodossa noita ja virossa muodossa noid. On arveltu, että kantasana nojta olisi suomalaisugrilaista juurta,” Kouvola kertoo sanan historiasta.
Siirrymme noituuden yleiskatsauksesta raudakaudelle, jossa Kouvola käsittelee muun muassa viikinkien moninaisia magianharjoittamisen tapoja ja perinteitä; sekä kertoo lyhyesti rautakauden magiasta nykyisen Suomen alueella, josta saatu tieto perustuu paljolti arkeologisiin löytöihin ja tutkijoiden tulkintoihin.
”Rautakautta tarkastaeltaessa on hyvä pitää mielessä, että nykyisen Suomen alueella asunut väestöryhmä ei puhunut kielenään nykysuomea. Suomenlahden rannikkoalueilla on asunut germaanisia kieliä ja itämerensuomea puhuneita ihmisiä, kun taas syvemmällä nykyisen Suomen alueella puhuttiin saamelaiskielten edeltäjiä,” Kouvola muistuttaa.
Raudakaudelta jatkamme matkaa keskiaikaan ja katsomme miten noituus on näkynyt käräjätuvissa. Jälkimmäisestä aiheesta Kouvola kirjoittaa kattavasti ja tuo esille miten noituusoikeudenkäynnit erosivat Pohjoismaissa muuhun Eurooppaan verrattuna.
”… Aikaisemmat arviot miljoonista vuosien 1450-1750 välillä [Euroopassa] noituussyytösten kohteeksi joutuneista ovat olleet reilusti yläkanttiin mitoitettuja,” Kouvola mainitsee. Syytettyjen ihmisten määrän arvioidaan nykyisin olevan noin 200 000. Ruotsissa ja Suomessa noituusoikeudenkäyntejä käytiin pääasiassa 1600-luvulla.
Kouvola käsittelee lopuksi taikuutta Suomen ja Karjalan alueella esimodernilla ajalla. Hän kertoo muun muassa heidän maailmankuvastaan, miten taikoja tehtiin, mitä luonto ja väki ovat, sekä tietenkin tietäjistä ja heidän loitsuistaan,
Mielestäni Kouvola kirjoittaa kattavasti, selkeästi, sekä neutraalisti. Teos kannattaa lukea rauhassa jotta ehtii sisäistämään annetun tiedon eikä tule informaatioähkyä.
Sanoisin, että kirja on oikein erinomainen yleiskatsaus näinkin laajaan aiheeseen – vaikka onkin lyhyt niin se saavuttaa tavoitteensa ja tarkoituksensa – ja voin suositella sitä muillekin aihepiiristä kiinnostuneille. Kirjallisuutta riittää kahdeksan sivua teoksen lopussa, eli lisälukeminen ei todellakaan lopu kesken jos haluaa syventyä aiheeseen.
Mukavaa keväänalkua kaikille,
Karhukainen ”Hukka”
