Vaikka koko itämerensuomalaista piiriä sitoo varsin yhtenäinen mytologia, on kaikki suhteellista. Alueellisia ja paikkakuntakohtaisia eroja on kansankulttuurissa aina ollut runsaasti muun muassa sen suhteen milloin ja tarkalleen ottaen miten eri vuotuisjuhlia on pidetty tai pitoja järjestetty. Alueellisia eroja on ollut myös vaikkapa sen suhteen mitä piirteitä jumaliemme ja runosankariemme osalta on missäkin korostettu. Muutoksia kansanperinteen tulkinnoissa on tapahtunut myös ajan saatossa. Voidaankin väittää, että esimerkiksi 1600-luvun alun kekrijuhla on uskomus- ja rituaalisisältöjensä osalta ollut hieman erilainen kuin 1800-luvun puolivälin kekri samaisella paikkakunnalla. 2010-luvun kekri ei tästä vähittäisestä muuntumisesta ole poikkeus.

Kansanperinnettä ei siis missään vaiheessa ole leimannut opillinen jäykkyys. Kyse on aina maailmankuvassa kiinni olevista elävän perinteen tulkinnoista, ja tuon maailmankuvan hitaasti muuttuessa, ovat muuttuneet myös kansanperinteen tulkinnat ja painotukset. Toisaalta kun etäännytämme tarkastelupistettä riittävästi, voimme huomata miten omalla maailmankolkallamme ovat uskomusperinteet kaikkina aikoina kertoneet yksistä ja samoista asioista, sekä hyvin samankaltaiseen tapaan. Kuten todettua, kaikki on suhteellista.

Karhun kansa katsoo vuotuisjuhliensa edustavan nykyaikaista suomenuskoista juhlaperinnettä, jonka juuret ovat hyvin kaukana menneisyydessä. Juhlissamme on näkyvillä piirteitä eri aikakausilta; esimerkiksi talonpoikaisesta kansankulttuurista ja toisaalta tätäkin vanhemmasta muinaisuskon piiriin katsottavasta perinteestä. Oman lisänsä vuotuisjuhliimme tuovat yhdyskuntamme jäsenten melko yleinen viehtymys tulkita hengellistä perinnettämme mahdollisimman vanhakantaiseen tapaan, jossa korostuvat yksilön elinkeinoista riippumaton henkevä luontosuhde, sekä tietty ajaton alkuvoimaisuuden kokemus.