Ukon vakat

Toukokuun loppu kielii ympäristössä näyttävästi alkavasta kesästä. Kevätkylvöt on tehty ja uusi kasvun ja kukoistuksen aikakausi on alkamassa. Tuntuu kuin koko maailma syntyisi uudelleen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Kevät on rinnassa ja se tuntuu hellivänä palona syvällä sisimmässä samalla, kun armas aurinko lämmittää talven kalvattamaa ihoa. Ilmassa on Ukon vakkojen tuntua. Harmi vain, etten aina työkiireideni tai sitten vain muiden kiireideni takia pääse ottamaan osaa Karhun kansan järjestämiin Helajuhliin tai toisin sanoen Ukon vakkoihin. Ukon vakat ovat itselleni erityisen tärkeä ja merkityksellinen pyhä, enkä aio jättää sitä noteeraamatta. Kerron teille nyt, kuinka vietän Ukon vakkoja kotonani.

Sauna on pyhitetty ja lämmitetty. Siellä peseytyy pois edellisen talven kylmyys ja pimeän vuodenajan pysähtyneisyys. Kuukausi sitten käymään laitettu kotiolut on valmista ja pienimuotoinen juhla-ateria on valmistettu. Siihen kuuluu keväällä itse kalastettua muikkua, edellisenä talvena pyydettyä riistaa, perunaa, naurista ja muita juureksia, leipää ja tietysti itse valmistettua olutta. Kaikkea tätä ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain itselle, vaan osansa juhla-ateriasta saavat myös sukuni vainajat ja ukko Ilmarinen. Tätä varten olen valmistanut tuohiroveen, johon laitan osaset juhla-ateriasta ja tämän lisäksi joukkoon tulee vielä olutmaltaita.

Antimia sisältävän tuohiroveen kannan mukanani pitämyspuun äärelle, jonka rungon ympärille sidon sinisestä, punaisesta ja valkoisesta villalangasta valmistetun nauhan. Esitän tervehdyksen:

Terve maa ja terve vuoret!
Terve ilma, terve veelle!
Terve mettä ja Tapio!
Terve kuuluisa kuningas!
Terve haltiat haossa!
Terve tervehyttäjälle!

Pitämyspuun alla sytytän tulet ja esitän tulen synnyn:

Iski tulta ilman Ukko
Välähytti valkiaista
Kolmella kokon sulalla
Kirjavia käärmehiä

Tuiskahti tulikipuna
Pohjan päästä, päältä päivän
Halki kuuen kirjokannen
Yltä taivosten yheksän

Läpi maan, läpi manalan
Mähkäsi metät ja vuoret
Hiilsi hiiet, poltti portit
Emänniltä kultahapset

Isänniltä partajouhet
Poltti kätkyen pojalta
Liekun tyttösen tyköä
Siitä vierähti vesille

Selvälle meren selälle
Alle aaltojen syvien
Upposi tulikipuna
Vieri virtoihi suvannon

Päivänä koin kolmantena
Neljäntenä ehtosella
Söi tulen sinine siika
Söi lohi punane siian

Lohi luotojen lomassa
Kipunan tuon kuumottaissa
Harmaa hauki piikkihammas
Sata syltä leuan pohjat

Nielasi lohen tulisen
Joutu tuo tulikipuna
Hauen suolen soikuroihi
Suuren veen suen mahoihi

Tuo on vanha Väinämöine
Nenässä utusen niemen
Tuumiivi, ajattelevi
On tuuma tulen varalle

Maan matosia keräili
Tuonen toukkia manalta
Poltti vaskivenhosessa
Rautasessa ruuhessansa

Tuhkan kylvi kynnökselle
Sariolan salmen päähän
Siitä liinoja sikisi
Hampunvarsia vesovi

Siitä vanha Väinämöine
Niitti niemen, työsti liinan
Niistä nuotaksi punovi
Harmaan hauen pyytääksensä

Nuotan sai vetehen viemän
Päivän tuo veti ja toisen
Koko päivän kolmannenkin
Ei nuotassa tyhjän täyttä

Hauki harman alta nousi
Tulensyöjä veen syvistä
Siitä vanha Väinämöine
Miekan huotrasta hapusi

Viilsi hauen vattan halki
Saatii suolesta soroset
Ottipa kerän kätehen
On siinä sinikeräne

Halkasi sinikeräsen
On siinä punakeräne
Halkasi punakeräsen
On pyhä tuli pivossa

Kun nuotio roihuaa, lausun saatesanat asettaessani antimilla täytetyn tuohiroveen tuleen ja valelen olutta pitämyspuun rungolle:

Terve tän maan haltialle.
Terve menneet miun sukuni.
Terve Ukko taivahinen.
Täs osaksenne on lyylit.

Näin sukuni vainajat ja Ukko saavat osansa juhla-ateriasta antimikseen. Esitän vapaamuotoisesti toiveeni vainajille ja lausun sanat Ukolle:

Oi Ukko ylinen vaari
Ilmojen isä ikuinen
Vakkaan antimet valittu
Vanhan taivaisen varaksi

Oi Ukko ylinen vaari
Ilmojen isä ikuinen
Pilvilinnojen pitäjä
Hattaroitten hallitsija

Nosta pilvi luotehesta
Toinen kohti koillisesta
Syrjin yhtehen syseä
Lomatusten loukahuta

Saattele sateita meille
Kostuttele maat ja mannut
Että viljat virkoaisi
Sato kallis sais sateita

Pirottele pilvistäsi
Orahille kasvaville
Anna maillesi makua
Pelloillesi pehmitystä

Ukon maljan nyt myö juomme
Nostetaan ylös pikarit
Kohotellaan kolpakoita
Juhlitaan Ukon pitoja

Nyt juon Ukon maljan ja hiljennyn hetkeksi. Edessäni on kulho, jossa on järvestä nostamaani vettä. Otan kulhosta vettä oikeaan kouraani ja heitän sitä ilmaan. Kuin sateena se laskeutuu pitämyspuun rungolle, sihahtaen tuleen ja päälleni. Kumarran pitämyspuulle päin kolme kertaa ja istahdan tulille. Aloitan juhla-aterian syömisen nyt itse. Siinä istuessani tunnen olevani maailman keskipisteenä. Mielessäni ja sydämessäni ovat edesmenneet sukulaiseni ja samalla tunnen toiveikkuutta alkavan kesän edessä. Kaikkialla ympärillä on aistittavissa uudelleen syntyminen, valo, viljavuus, alkava kasvu ja kukoistus, joka huipentuu Ukon juhlaan. Ukon juhlaan, joka tänä päivänä tiedetään paremmin juhannuksena. Mutta nyt olen tässä hetkessä kiinni. Olo on sanoinkuvaamattoman autuas. Olen kosketuksessa pyhään ja tunnen elon kirkkaan sykkeen rinnassani.

-Hiienlieko