Karhukaisten kirjeitä on kokoelmia Karhun kansan jäsenten kirjoituksista nimetyn aihepiirin ympäriltä. Tarkoituksena on tuoda esille esimerkkejä ja omakohtaisia kokemuksia jäseniltä liittyen heidän hengelliseen harjoitukseen.
***
Samperi:
Minun vuodenkiertoni alkaa henkisesti marraskuun alussa kekrin jälkeen kun martaat valtaavat mannun ja kaikki kaikki kasvu on pysähtymässä. Vanhasta voi päästää irti ja laskeutua levolle. Fyysisesti olen loppuvuoden ja keskitalven tietämillä väsyneimmilläni. Talvipäivänseisaus tuo toivoa tulevaan. Päivätär lupaa pikkuhiljaa palata, tehdä käännöksen ja mieli ylenee kun tietää faktisesti päivän pidentyvän. Muuten joulu tuntuu raskaalta kaikkine perhehässäköineen ja pakollisine toimineen, mutta olen alkanut suhtautua siihen rennommin ja valon palaamisen juhlistamisena.
Talvi on minulle henkistä hiljenemisen aikaa. Saatan käydä pitämyspuulla tarpeen mukaan. Työelämä on silloin vilkkaimmillaan joka tuo lisää kuormitusta ja väsymystä. Karhu kuitenkin kääntää pian kylkeään. Kun helmipöllö lopulta alkaa puputtaa se on minulle lupaus kevään saapumisesta. Pitenevät päivät kohottavat mielialaa ja tuovat jaksamista.
Pitkän uinumisen jälkeen lopulta ympäröivän luonnon herätessä tuntuu, että oma luontoni alkaa herätä. Ainakin aistin sen välillä helpommin. Loputa viimeistään havahdun mustarastaan kujerteluun. Linnut alkavat soittonsa, samoin minä pinkaisen pystyyn. Ehkä olen tekemisissä enemmän heräävän metsän kanssa, talvella en kehtaa häiritä sen rauhaa. Nyt kaikki ympärillä herää ja kertoo minulle millaisia unia talvella nähtiin.
Kevääseen ja alkukesään liittyy myös puutarhan laittoa ja kylvöjä. Niille pyydän erityisesti kasvua ja hedelmällisyyttä ukolta. Usein kohotan oluttuopposen ja toivon sateita. kevät on otollista aikaa esimerkiksi myös lapsilykyn loitsintaan.
Juhannus on taianomainen. Silloin yössä liikkuu moni muukin kuin minä. Ympäröivä luonto, joka emuu ja eri jumaluudet suorastaan loimottavat nuotiosta, saunan löylystä, ja vihreän eri sävyistä.
Heinäkuussa juhlin karhujuhlaa Karhun kansan joukossa. Silloin luomme yhdessä yhteyttä karhuun, kukin tavallamme ja mitä se kellekkin tarkoitttaa. Minulle pyhiä ovat esivanhemmat ja metsän väki, Karhu on isosti kummankin kiertoilmaisu.
Syksyn saapuessa alkaa sadonkorjuu puutarhassa ja myöhemmin metsässä sienten ja marjojen osalta. Erilaisia säilytystapoja kesälle ja syksylle hyödynnetään. Monesta asiasta saa olla taas kiitollinen ympäröivälle. Usein ensisaaliita lyylitään, kotona pitämyspuulle ja metsässä parhaaksi katsomalleni paikkahaltijalle.
Vuoden kohokohta ja päätös on Kekri, paluu suvun ääreen. Pitojen ja ruua laitto satoauden antimista, tulien poltto. Savusaunanta ja ruokailu sovussa esivanhempien kanssa. Muistuma siitä, mistä suvusta tulen ja ketä ympärilläni on. Siinä missä Juhannuksena nähdäkseni maisemassa liikkuu ylisen voimat, nyt ne kumpuavat alisesta maailmasta. Niitä tulee kunnioittaa, mutta ne eivät ole pelottavia. Ne ovat tuttuja. Sammaa väkkee.
Kaikkea tätä kiertoa lävistää saunomiseen liittyvät rituaalit, rakentaminen, kodin ylläpito ja kodinhaltijan kunnioittaminen tasaisen epätasaisesti.
***
Hukkatar:
Minusta tuntuu, että elämäni kokonaisuutena on eräänlainen kiertävä kehä lineaarisen janan sijaan. On jotenkin lohduttavaa rytmittää elämää kuun ja auringon liikkeiden mukaan ja mahdollisimman vähän kalentereiden ja kellojen varassa – toki modernissa yhteiskunnassa jälkimmäisiä täytyy myös seurata. Mutta varsinkin auringon valon määrä vaikuttaa minuun voimakkaasti, ja joudun myös elämään sen mukaan miten paljon jaksamista minulla on kunakin vuodenaikana.
Karhun kansan järjestämät vuotuisjuhlat rytmittävät elämää mukavasti; ne ovat tärkeitä siirtymäkohtia vuodenkierrossa. Niiden lisäksi joulu ja juhannus ovat minulle tärkeitä perhe- ja perinnejuhlia. Kaikissa juhlissa syödään hyvin ja saunotaan. Saunominen luo yhteyden esivanhempiin ja koen heidän läsnäolon vahvasti istuessani saunassa.
Oma vuoteni vaihtuu talvipäivänseisauksena. Kekrin ja talvipäivänseisauksen välinen aika on yleensä minulle vaikeinta, kun auringonvalo on vähimmillään, ja pimeys ja martaat ovat voimakkaimmillaan. Talvipäivänseisaus merkitsee käänekohtaa pimeydessä ja jokainen päivä pitenee siitä. Kesäpäivänseisaus taas on katkeransuloinen juhla minulle: toisaalta juhlin vuoden pisintä päivää, mutta samalla alan henkisesti varautumaan pimeyteen. Kevät- ja syyspäiväntasaukset ovat tasapainon päiviä.
Kävelen koirieni kanssa päivittäin, joten minun on helppo seurata vuodenkierron merkkejä luonnossa: mitä väkeä tunnen ympärilläni, mihin aikaan aurinko nousee, minkälainen sää, mitä eläimiä näen ja kuulen, ja miltä ilma tuoksuu. Tänään oli jo valoisaa kun lähdimme aamulenkille, lumi oli sohjoista nastakenkien alla ja ensimmäiset linnut sirkuttelivat harmaan ja sumuisen metsän keskellä. Metsän väki heräilee horroksestaan ja talven väki heikkenee. Kevät on tulossa kovaa vauhtia.
