Karhun kansa on myös karjalainen

TIEDOTE
14.2.22
Vapaa julkaistavaksi

Läntisessä osassa Suomea sijaitseva kuppikivi, johon toinen kirjoittajista on käynyt tutustumassa karjalaisen isovanhempansa kanssa.
Läntisessä osassa Suomea sijaitseva kuppikivi, johon toinen kirjoittajista on käynyt tutustumassa karjalaisen isovanhempansa kanssa.

Karhun kansa käyttää mm. käsitteitä ’itämerensuomalaisuus’ ja ’väenusko’ toimintansa määrittelyssä. Tietoomme on tullut, että joissakin sosiaalisen median julkaisuissa on virheellisesti yhdistetty näiden sanojen käyttäminen karjalaisen kulttuurin omimiseen ja väärinkäyttöön. Lisäksi olemme valitettavasti joutuneet todistamaan miten ainakin yhtä yhdyskuntamme jäsentä on nimeltä mainiten syytetty väärinkäytöksistä. Jotta nämä äänekkäät ja nähdäksemme perusteettomat ulostulot eivät näyttäytyisi karjalaisyhteisön kollektiivisena mielipiteenä, olemme yhdyskunnan karjalaisten ja ei-karjalaisten yhteisvoimin laatineet tämän kirjoituksen.

Kulttuurin käyttöön liittyvistä kysymyksistä on syytä todeta, että yhteisömme karjalaiset eivät allekirjoita väitteitä siitä, että karjalainen animistinen ja polyteistinen maailmankatsomus olisi yksiselitteisesti ja täydellisesti suljettu ei-karjalaisilta. Vaikka joku yhdyskunnan ulkopuolinen karjalainen näkisikin asian olevan näin, yhdyskunnassa toimivilla karjalaisilla on tästä huolimatta oikeus ja vapaus tarjota oma tietämyksensä ja kokemuksensa muiden yhdyskunnan jäsenten käyttöön. Sama koskee suomalaisheimoista animistista ja polyteistista uskomusperinnettä, sekä siihen liittyvän tiedon jakamista karjalaisille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Karhun kansan tarkoituksena ei ole vääristellä, omia tai väärinkäyttää karjalaista tai mitään muutakaan kulttuuria. Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskuntamme on yhdyskuntajärjestyksensä mukaan tarkoitus ”tukea itämerensuomalaisen uskomusperinteen harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa”. Tämä käsittää luonnollisesti myös yhdyskunnan karjalaisten uskonnollisen toiminnan tukemisen. Tämän hetkisen arviomme mukaan jäsenistöstämme vähintään puolella on karjalaiset sukujuuret, minkä lisäksi jäsenillämme on myös muita yhteyksiä karjalaiseen kulttuuriin esimerkiksi perhesiteiden kautta.

Olemme ihmisiä yhteen tuova monijuurinen yhdyskunta. Uskonnolliset käytänteemme ja tapamme juontuvat laajimmillaan koko itämerensuomalaisen alueen eri aikaisista perinteistä. Olemme siten myös karjalainen yhdyskunta, joka tarjoaa elävän yhteisön varsinkin niille, jotka kokevat merkitykselliseksi kristinuskoista kerrostumaa vanhemman maailmankuvan. Lisäksi Karhun kansa on ollut erityisesti ”piilokarjalaisten” ja vasta hiljattain karjalaisuutensa oivaltaneiden jäsentensä tuki, tarjoten heille turvallisen tilan toteuttaa omaa karjalaisuuttaan ja elämänkatsomustaan. Ylipäätään katsomme, että ei ole yhtä ainoaa tapaa olla karjalainen, niin kuin ei ole yhtä ainoaa tapaa olla suomalaisheimoinen tai ylipäätään ihminen.

Yhdyskuntamme kunnioittaa ja arvostaa jäsentensä eri suuntiin ulottuvia sukuyhteyksiä. Olemme avoinna kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhdyskunnan toiminnasta, ja jotka kokevat itämerensuomalaisen uskomusperinteen elämässään tavalla tai toisella tärkeäksi. Emme jaottele uskonharjoituksessamme ihmisiä syntyperän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, yhteiskunnallisen aseman tai minkään muun vastaavan seikan mukaan. Tästä yhtenä esimerkkinä olkoon se, miten Karhun kansa heti asiaa koskevan lakimuutoksen jälkeen ilmoitti vihkivänsä myös samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Mielestämme on myös tärkeää, että pyrimme parhaamme mukaan tekemään kaikista tilaisuuksistamme esteettömiä.

Kulttuuri, perinne, uskomukset ja tavat eri muodoissaan ovat lahja, jonka olemme saaneet meitä edeltäneiltä sukupolvilta. Harjoittamissamme kansan- ja muinaisuskoisissa juhlatavoissa sekä rituaalielämässä nousee jäsentemme monenlaisten sukuyhteyksien kautta esille paitsi etninen moniäänisyys, myös oivallus vanhojen myyttien ja uskonnollisen ajattelun samankaltaisuuksista läpi koko itämerensuomalaisen alueen. Tämä kaikki on tarkoitettu käyttöön alati muuttuvassa nykymaailmassa, jäsenistömme elävien hengellisten tarpeiden mukaan.

Monen yhdyskuntamme jäsenen isovanhemmat lähtivät aikoinaan evakkoon paetakseen sotaa, väkivaltaa ja sortoa. Uusilla asuinalueillaan he kohtasivat aivan liian usein epäluuloa ja syrjintää. Valitettavasti karjalaisuuteen kohdistuvaa vähättelyä esiintyy edelleen – myös toisten karjalaisten taholta. Sama koskee itämerensuomalaisten esikristillisiin perinteisiin liittyvää uskonnollisuutta, henkisyyttä, elämänkatsomuksia ja tapakulttuuria. Onkin niin, että moni jäsenemme kokee kulkeneensa ikään kuin oman raskaan evakkomatkansa päästäkseen Karhun kansan suomaan turvaan, oli heidän sukutaustansa sitten mikä hyvänsä.

Virallisesti rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana Karhun kansan ja sen jäsenistön uskonharjoitus nauttii hyvin selvärajaista nykyisen lainsäädännön mukaista uskonrauhan suojaa. Toivomme, että mikäli yhdyskunnan tai sen jäsenistön toiminnassa nähdään epäkohtia, ongelmat tuotaisiin tietoomme avoimesti ja suoraan. On kaikkien kannalta rakentavinta muodostaa avoin ja vastavuoroinen keskusteluyhteys, jonka avulla mahdolliset epäselvyydet voidaan ottaa käsittelyyn, ja sitten toimia tilanteen muuttamiseksi siinä laajuudessa kuin on tarpeellista.

Olemme osaltamme halukkaita ojentamaan kätemme kulttuurisen ymmärryksen ja yhteyksien rakentamiseksi erilaisia uskomusperinteitä ja muita kulttuurin moninaisia muotoja elämässään toteuttavien välillä. Karhun kansa ei ole laajemman karjalaisen yhteisön kieli- ja kulttuuri-identiteetin kehittämistä vastaan, päinvastoin. Tietoisuuden lisääminen karjalaisuudesta yleensä, sekä suuremman yleisön sivistäminen esimerkiksi Kalevalan runoaineiston alkuperästä ja kokoelman luonteesta palvelee myös yhdyskuntamme toimintaa ja erityisesti sen karjalaisen jäsenistön etuja.

Siltojen ja ymmärryksen rakentaminen ihmisten välille voi joskus olla haasteellista. Tämä mielessämme Karhun kansa toivoo vilpitöntä ja avointa keskustelua itämerensuomalaisen perinteenharjoittamisen kentällä toimivien tahojen välille.

Yhdyskunnan puolesta,
Karhun kansan hallitus

hallitus [at] karhunkansa.fi

Yhteisön väkeä kekritulilla.
Yhteisön väkeä kekritulilla.

Tuohikirje 292

Vanhin tunnettu itämerensuomalaista kieltä edustava teksti löytyy 1200-luvun puoliväliin ajoitetusta tuohenpalasta. ”Tuohikirje 292” -nimellä tunnettu löytö on Venäjältä, Novgorodin länsipuolelta, Nerevskin arkeologisilta kaivauksilta vuodelta 1957. Kyse on kokonaisesta tekstistä, eikä siis katkelmasta tai johonkin laajempaan kokonaisuuteen kuuluneesta kappaleesta.

Teksti käsittää viitisenkymmentä kyrillistä kirjainmerkkiä kolmella rivillä. Tuohikirje 292:n edustama kieli saattaa edustaa jo kauan sitten sammunutta itämerensuomalaista kielimuotoa – vaikkapa tšuudien kieltä. Kyse voi myös olla vilkkaan kauppapaikan eli Novgorodin lähialueilla puhutusta itämerensuomalaisesta sekamurteesta, jonka syntyyn on vaikuttanut usea erikielinen väestöryhmä. Olemme joka tapauksessa 1200-luvun puolivälissä, eikä tuohikirjeen kieltä voida yksiselitteisesti lokeroida yhteenkään myöhemmiltä ajoilta tuntemaamme itämerensuomalaiseen kieleen tai murteeseen. Ne kun ovat tuohon aikaan vasta kehittymässä.

Kirje on jo 1960-luvulla ymmärretty itämerensuomalaiseen uskomusperinteeseen kuuluvaksi loitsuksi, mutta tarkempi tulkinta on jäänyt kiistanalaiseksi. Tekstistä on useita erilaisia translitteraatioita, samoin kuin niille useita käännöksiä nykykielelle.

This image has an empty alt attribute; its file name is tuohikirje-292-mv-kc3a4c3a4nteinen.jpg

Esittelen alla mieleiseni translitteraation, sitten maallikon hyvin epävarman hahmotelmani mahdolliseksi alkukieliseksi muodoksi, ja lopulta itsevarmemman käännökseni nykysuomeksi.

valitsemani translitteraatio

jumolanuoli.inimiži nouli
sěha.noli.omobu
kumola.sudьni.pohovi

hahmotelma alkukielelle

jumalan nuoli inhmišen nuoli
seehan nuoli ambuu
kumala sydäni pahovi

tulkinta nykysuomeksi

jumalan nuoli ihmisen nuoli
siihen nuoli ampuu
kummalla sydän pahovi*

* Sanalla ”pahovi” tarkoitetaan mm. ”pahaa tekevää”, ”pahaa aiheuttavaa”, ”kipeää”, ”pahoillaan olemista”, ”murheissaan olemista”, ”suremista”.

Olen päätynyt tulkintaani kotoperäisen uskomusperinteemme tuntemuksen pohjalta. Jos hyväksymme ajatuksen nuolesta kohteensa löytävänä taianomaisena vaivana (joita voivat olla mm. vihat, säikäykset, pilaukset, kateet jne.), voivat ne vanhakantaisen ajattelun mukaan olla peräisin joko jumalasta tai ihmisestä.

”Jumala” pitää tässä yhteydessä ymmärtää kansanperinteen laajassa merkityksessä. Jumala voi olla mikä hyvänsä väekäs henkiolento, eläinhaltija, tai vaikkapa voimallinen tietäjä tahi noita. Jumalasta olevat vaivat parannetaan etupäässä loitsuilla ja taikakeinoin, sikäli mikäli niihin lainkaan voidaan vaikuttaa. Ihmisestä olevat vaivat puolestaan voivat olla henkilön oman toiminnan tai toimimattomuuden aikaansaannosta, naapurin luomia kateita, taikka tämän nostamia muita ikävyyksiä. Näitä ongelmia hoidetaan kansanparannuksen keinoin, joissa yhdistyy lääkintä uskomusperinteeseen.

Viisausperinteemme sisältää ajatuksen siitä, että toisia haittaavat taikakeinot ja loihtimiset herkästi palaavat lähettäjänsä vaivoiksi. Tämä koskee varsinkin tilanteita missä henkivoimiin ja väkiin turvautuva hyökkäävyys kumpuaa epärehellisyydestä, pahantahtoisuudesta, tai sitten merkittävästä psyykkisestä epätasapainotilasta, kuten kohtuuttomasta surusta ja murheesta. Vanhin tiedossa oleva itämerensuomalainen teksti on mielestäni loitsu, joka muistuttaa tästä hienosti. Oli kyseessä sitten jumalasta tai ihmisestä lähtevä sairaus (nuoli), palaavat hankaluudet sen luo, ken on toimiinsa ryhtynyt väärin ja epäeettisin perustein.

Vaikka tulkintani on perinteen kannalta johdonmukainen, saatan olla hakoteillä. Alkuperäisen tekstin kun voi varsin uskottavasti translitteroida muillakin tavoilla, mitkä väistämättä vievät toisenlaisiin johtopäätelmiin. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin edellä esittämääni.

Lisätietoa aiheesta tarjoaa Johanna Laakson tutkielma Vielä kerran itämerensuomen vanhimmista muistomerkeistä (1999, Virittäjä).

Pitämyspuu

Pitämyspuu on talon ja sitä asuttavan suvun tai perheen oma yksityinen uhripuu. Puulle käydään eri vuotuisjuhlien aikaan lyylimässä eli luovuttamassa antimia, ja tämän vastapalveluksena puuta asuttava haltija turvaa kotipiiriä ikävyyksiltä. Usein pitämyspuulla käydään muulloinkin kuin vain vuodenkierron taitekohtien aikaan. Käytännössä kuka hyvänsä talouden jäsen saattaa milloin vain viedä puun tyvelle antimia, kertoa puun haltijalle huolistaan, sekä pyytää siltä, suvun vainajilta tai maaemolta apua. Vanhastaan tärkeimmät antimien luovuttamiset tehdään kuitenkin talon emännän tai isännän toimesta.

Pitämyspuuperinne koskee koko Suomea lappilainen kulttuuripiiri mukaan lukien, joten erilaisten paikalliskielten ja murteiden myötä puulla on ollut käytössä monta eri nimeä. Yleisimpiä ovat jo edellä mainittu pitämyspuu, sitten uhripuu (uhri on vanha germaaninen sanalaina, vrt. kantasana *ufri tai nykyruotsin offer), aljopuu (aljo tarkoittaa ”hoidokkia” tai ”kesyä”), lyylitys– tai lyylimispuu (sana lyyli liittyy käsitteisiin ”uhri”, ”antimet”, ”hemmottelu”, lepyttely”, ”onni”), elättipuu, pihapuu, sekä kartanopuu (myös kartano on vanha germaanilaina, ja sillä tarkoitetaan kielessämme suurta maatilaa, ja sen päärakennusta sekä pihamaata).

Luonteeltaan pitämyspuut liittyvät hiisien kanssa keskenään samankaltaisten kulttipaikkojen perinteeseen. Siinä missä pitämyyspuut ovat perhe- ja sukukohtaisia uhripaikkoja, hiidet ovat kuitenkin laajempien sosiaalisten ryhmien kuten kylien tai seutukuntien käytössä. Hiidet voivat olla kokonaisia kalmistoja tai uhrilehtoja, kun taas pitämyspuu on aina yksittäinen puu.

Kerrottakoon, että saamelaisten seidat edustavat samantapaista pyhien paikkojen perinnettä kuin itämerensuomalaisten hiidet ja pitämyspuut. Jos eroja pitää korostaa niin voidaan ehkä yleistäen sanoa, että seitaperinne kytkeytyy varsinkin elinkeinonharjoitukseen liittyvän onnen tavoitteluun, kun taas pitämyspuut ja hiidet liittyvät vanhoilta juuriltaan vainajainpalvontaan. Kultti- ja uhripaikkoina seidat ovat usein komeita kivilohkareita ja kallioita, mutta joskus myös ihmisen veistämiä paaluja. (Myös itämerensuomalaisessa perinteessämme palvotaan puupatsaita, mutta olkoon se oman kirjoituksensa aihe.) Hiisien ja pitämyspuiden haltijoitten tavoin, seitahenget ovat yleensä melko heikosti personoituja.

Ihmisten muuttaessa uudelle asuinpaikalle, uusi pitämyspuu voidaan istuttaa paikalleen – kun siis tupaa aletaan rakentamaan tai paikalla olevaa vanhaa korjataan. Pihapiiristä voidaan myös valita luonnostaan kasvava puu elättipuuksi, kunhan se ei ole isäntää tai emäntää vanhempi. Tällä varmistetaan isäntäväen iäkkyyden suoma kunnioitettu asema suhteessa nuorempaan pitämyspuuhun. Tällä taas osaltaan pyritään nostamaan talonväen elättipuulle osoittamien pyyntöjen ja rukousten tehoa.

Erityisen tärkeää pitämyspuulla käynti on kekrin aikaan, jolloin puulle lyylitään kuluneen satokauden antimia. Samalla puun luona ollaan yhteydessä suvun tuonilmaisiin vainajiin, niitä kunnioittaen ja niiltä turvaa sekä onnea pyytäen.

Pitämyspuun oksia ei koskaan tule katkoa, eikä itse puuta kaataa. Jos näin tekee, aiheuttaa se talolle vaikeuksia, sekä pahimmassa tapauksessa onnettomuuksia ja jopa kuolemaa. Tämä johtuu pitämyspuun ja pitäjiensä välisestä kohtalonyhteydestä, jonka taustalla vaikuttavat puuhun kytkeytyvän paikkahaltijan ja toisaalta tämän kautta toimivien esivanhempien sekä maanväen suopeus. Onkin helppo ymmärtää miksi pitämyspuut ja niiden välitön tuntuma on syytä rauhoittaa kaikesta ylimääräisestä touhusta. Talon lyylipuun likellä ei ole myöskään syytä kiroilla tai muuten sopimattomasti käyttäytyä, eikä siihen turhan päiten kiipeillä.

Myrskytuulen kaataessa pitämyspuun, on sen haltija hetken aikaa koditon. Tällöin tulee talonväen kiireesti valita tai istuttaa uusi puu aljopuukseen, ja runsain lyylinnöin pyytää haltijaa asettumaan siihen. Jos uudeksi pitämyspuuksi valitaan jo kasvava puu, on senkin paras olla isäntäväkeä nuorempi elätti. Mikäli kaikesta huolimatta uusi uhripuu ei jostain syystä riittävän nopeasti valikoidu käyttöön, saattaa pihapiirin aiemmin turvannut haltija etääntyä talosta ja sitä asuttavasta perheestä, jolloin talonväki voi jäädä suojattomaksi. Asioiden edetessä tähän vaiheeseen, on tietäjän tai noidan apu tarpeen. Tämän tehtävä on loitsuin ja lauluin sekä uhrimenoin valita paikalle uusi lyylipuu, varmistaa metsän ja mannun väen yhteistyöhalukkuus asukkaiden näkökulmasta, huomioida haltijat sekä esivanhemmat, ja lopulta puhutella sekä suostutella paikkahaltija puun uudeksi pesijäksi, puun tarjoamalle eholle asennolle.

Kun uudella pitämyspuulla lyylitään ensimmäistä kertaa, on paikalle hyvä viedä tavanomaista runsaammat antimet. Samalla haltijaa voi puhutella vaikkapa seuraavankaltaisen loitsun turvin:

kaunis kankahan eläjä,
puitten puhtahien pitäjä,
tule tänne turvaksemme,
näkyville näille maille

tykönämme täällä toimi,
väkenämme voimanamme,
tupasemme turvahana,
sukumme pesien puoltajana

tule tänne tarvittaissa,
kutsuttaissa käy ain tänne,
miehen sanoja kuulemahan,
sanoja naisen pohtimahan,
lasten kulkua katsomahan
lyylijiä auttamahan

hyvin aina asuaksemme,
rauhassa eleäksemme,
pyhän pellon pientarella,
mannun makian myötäsenä,
metisen metsän mieluisana

täs on sulle haltijalle,
aimoannit antimeksi,
lujaksi lukoksi juurihille,
väkeheksi leviän latvan,
runkos komian rakentimiksi,
tupasi tyynen kantajaksi

(Teksti on alunperin julkaistu Miika Vanhapihan Sammenluola blogissa.)

TIEDOTE

TIEDOTE
24.9.20
Vapaa julkaistavaksi

Karhun kansan hallitukselle tuli tänään tiedoksi, että Kihniössä käynnissä olevassa rikostutkinnassa, jossa pariskuntaa epäillään kahdesta pahoinpitelystä ja taposta, on toisena epäiltynä Karhun kansan hallituksen puheenjohtaja. Karhun kansan hallitus ja sen jäsenistö ovat asiassa mediassa ilmi tulleiden ja poliisin vahvistamien tietojen varassa, eikä tiedossamme ole mitään sellaista rikosepäilyihin liittyvää, mitä ei olisi mediassa ja viranomaislähteissä jo mainittu. Asia on tullut hallitukselle ja jäsenistölle valtavana järkytyksenä ja yllätyksenä. Puheenjohtaja on jäsenistön keskuudessa ollut laajasti pidetty ja arvostettu henkilö, eikä minkäänlaisia viitteitä siitä, että jotain tällaista voisi käydä ilmi, ole koskaan ollut. Hallituksen puheenjohtajan tehtävät on toistaiseksi ottanut hoitaakseen varapuheenjohtaja.

Karhun kansan hallitus ei tätä tiedotetta lukuun ottamatta kommentoi meneillään olevaa rikostutkintaa julkisuudessa, ja haluaa antaa asiaa tutkiville poliiseille täyden työrauhan. Tämä johtuu siitä, että epäilty teko ei liity Karhun kansan toimintaan, vaan puheenjohtajan yksityiselämään. Mikäli tutkinnan ja mahdollisen oikeusprosessin myötä käy ilmi, että pidätettynä oleva puheenjohtaja on syyllistynyt rikoksiin, joista häntä epäillään, hallitus ja yhdyskunnan jäsenistö harkitsevat siitä koituvia mahdollisia toimenpiteitä sen jälkeen. Oikeusvaltiossa täytyy kuitenkin antaa poliisin ja oikeuslaitoksen tehdä ensin työnsä, ja Karhun kansalla on täysi luottamus heidän ammattitaitoonsa.

Karhun kansan hallitus
hallitus [at] karhunkansa.fi

Vihkijää Karhun kansan kautta etsiville

Karhun kansalta kysytään usein, onko meiltä mahdollista varata vihkimisen suorittajaa häihin. Se on mahdollista tiettyjen ehtojen täyttyessä. Yhteydenottoja tulee silloin tällöin, joten tiedottaja kokosi asiaa pohtiville tietopaketin.

Vihkioikeus on henkilökohtainen, ei yhdyskunnan yhteinen.

Karhun kansalla on joukossaan muutamia vihkioikeuksien haltijoita. Vihkioikeus on henkilökohtainen, maksullinen lupa, jonka myöntämistä haetaan Maistraatilta. Vihkijämme ovat vapaaehtoisia yksityishenkilöitä, jotka omalla ajallaan suorittavat virallisia vihkimisiä kaikille avioliittolain tarkoittamille pareille, joille Maistraatti on myöntänyt esteettömyystodistuksen. Vihkijämme eivät veloita hääparilta palkkiota, mutta yleisen hyvän tavan mukaisesti on paikallaan korvata ainakin matkakulut, mutta myös ateria ja mahdollinen yöpyminen vihkijälle, joka saattaa saapua pitkänkin matkan takaa.

Olkaa yhteydessä ajoissa, ainakin 6 kk etukäteen.

Vihkijää etsivän parin kannattaa olla yhteydessä Karhun kansaan hyvissä ajoin, mieluiten vähintään puoli vuotta ennen suunniteltua hääpäivää, etenkin jos vihkimisen toivotaan tapahtuvan hääpaikalla ja viikonloppuna. Kesäkauden viikonloput ovat ymmärrettävästi kiireisiä muistakin syistä kuin yhdyskunnan toiminnan vuoksi ja vihkijät ovat vapaaehtoisia, joilla on perhettä, töitä, harrastuksia, opintoja ja muita velvoitteita. Vapaaehtoisuuden vuoksi myös vihkijäpyyntöihin vastaaminen voi ottaa noin viikon verran, joten olettehan kärsivällisiä! Meillä ei ole useimmiten mahdollisuutta vastata kiireellisiin pyyntöihin aikataulujen ja taustatyön vuoksi.

Miettikää yhdessä, onko meillä yhteistä oman ajatusmaailmanne kanssa.

Karhun kansan vihkijät toivovat, että meiltä vihkijää etsivät ovat maailmankatsomukseltaan samanhenkisiä ja meillä on yhteistä arvopohjaa. Pelkän eksotiikan takia ei ole mielekästä toivoa vihkijäksi itselleen vieraan tai jopa epämiellyttävän uskonnollisen ajatusmaailman edustajaa, koska häät ovat ihmiselle joka kerran ainutlaatuinen kokemus ja tärkeä hetki. Silloin on hyvä nojata omaan katsomukseensa ja arvomaailmaansa. Mikäli molemmat parista kokevat väenuskoisen maailmankuvan itselleen läheiseksi tai ainakin toinen kokee sen omakseen ja toinen hyväksyy sen, vaikka edustaisi muuta uskonnollista ryhmää, vihkijämme keskustelevat mielellään kanssanne. Toivomme myös, että vihkipareilla on jonkinlainen yhteys Karhun kansaan, joko maailmankatsomuksellisesti tai muuten. Vihittävien ei tarvitse olla yhdyskunnan jäseniä, mutta samankaltainen ajatusmaailma ja maailmankuva on suotavaa. On toivottavaa, että hääpari pystyisi yhdessä järjestämään mahdollisuuden keskustella mahdollisen tulevan vihkijänsä kanssa etukäteen vihkimiseen liittyvistä seikoista ja toiveista joko kasvotusten tai Skypen kautta. Toivomme, että yhteydessä on itse hääpari jo alkuvaiheessa – ei siis esimerkiksi kaaso, bestperson tai perheenjäsen. Tällöin kommunikaatio on helpompaa eikä tule väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Vihkijämme ovat valmiita työskentelemään kommunikaatiotulkkien (esim. viittomakieli) kanssa tarvittaessa. Englannin- tai ruotsinkielinen vihkitoimitus on myös erikseen sovittaessa mahdollinen.

Karhun kansa on uskonnollinen yhdyskunta.

Olemme pieni joukko, joka harjoittaa omaa hengellisyyttään enimmäkseen omassa piirissä. Karhun kansa perustettiin alun perin siksi, että kaipasimme yhteisöllistä toimintaa, ja rekisteröitiin siksi, että toivoimme lain tuomaa suojaa omalle uskonnonharjoituksellemme sekä pyhinä kokemillemme asioille ja paikoille. Karhun kansan tarkoitus on järjestää jäsenilleen uskonnollista toimintaa, lähinnä vuotuisjuhlia neljästi vuodessa, ja toimia yhteisöllisenä viitekehyksenä tälle toiminnalle. Vihkioikeus ja muiden siirtymäriittien suorittaminen on aina ollut ensisijaisesti yhdyskunnan omia jäseniä varten, vaikka vihkijät suorittavat muidenkin parien vihkimisiä toisinaan. Karhun kansan vihkijät toimivat yhdyskunnan katsomuksellisen kontekstin puitteissa. Uskomme tähän maailmankuvaan aidosti eikä sen tarkoitus ole elävöittää mitään historian aikakautta, toimia jännittävänä viihteenä tai tuoda eksotiikkaa teemahäihin. Karhun kansan vuotuisjuhlien rituaaleja ei saa tallentaa sähköisesti edes tutkimusmielessä, koska emme toivo päätyvämme kiertäväksi meemiksi tai kulttuuriantropologian opetusaineistoksi. Vihkimisen mahdollisesta videoinnista sovitaan tapauskohtaisesti vihkijän itsensä kanssa. Valokuvaus on tässä tapauksessa luonnollisesti sallittua, onhan kyseessä hääparin, ei vihkijän juhla.

Meiltä voi vihkijän sijasta pyytää myös hääpuheen pitäjää.

Varsinaisen virallisen vihkitoimituksen lisäksi tai sijasta on myös mahdollista pyytää puhujaa häätilaisuuteen tai avioliiton siunausta eli häätaikoja joltain yhdyskunnan jäseneltä, vaikka tällä ei olisi henkilökohtaista Maistraatin myöntämää vihkioikeutta. Näistä sovitaan aina erikseen ja mieluiten pyytäjä on ennestään tuttu henkilö. Vaikka menisitte naimisiin Maistraatissa tai vaikka sukulaisten mieliksi kirkossakin, meiltä on mahdollista pyytää puhujaa juhlaan tai ystävien keskinäiseen jälkikäteisjuhlistamiseen, jos jaamme saman maailmankuvan. Vihkimisen voi myös toimittaa etukäteen yksityisesti kahden todistajan läsnäollessa, jos varsinainen hääjuhla on toisentyylinen.

Kaikki ovat tervetulleita vuotuisjuhliin tutustumaan yhdyskunnan toimintaan.

Tulevat hääparit, jotka pohtivat vihkijän pyytämistä meidän kauttamme, ovat myös luonnollisesti enemmän kuin tervetulleita osallistumaan Karhun kansan vuotuisjuhliin tutustumaan yhdyskunnan toimintaan ja jäseniin. Vuotuisjuhliin ilmoittautuminen avautuu yleensä noin kuukautta ennen itse juhlaa, osallistumismaksut ovat omakustannusperiaatteella muutaman kymmenen euron luokkaa ja majoitus tapahtuu leirikeskuksessa. Vuotuisuhlia järjestetään neljästi vuodessa: Kekri loka-marraskuun vaihteessa, Talvennapa tammikuun puolivälin tienoilla, Hela huhti-toukokuussa ja Karhujuhla heinäkuun puolivälissä. Mihin tahansa näistä voi osallistua, kunhan ilmoittautuu ajoissa ja maksaa juhlamaksun eräpäivään mennessä.

Jos koko ylläolevan tekstin luettuanne ja hyväksyttyänne haluatte edelleen keskustella vihkijästä Karhun kansan kautta, olkaa yhteydessä sähköpostitse!

Yhteydenotot vastaanottaa toistaiseksi tiedottaja, kunnes vihkijöille saadaan oma sähköpostiosoite. Vastausta voi joutua odottamaan tällä hetkellä 1-2 viikkoa kesälomakauden vuoksi.

tiedottaja@karhunkansa.fi

Lajivirttä laulamahan – postrationaalista luontoyhteyttä luomassa

(Teksti on alunperin julkaistu Parolan koulun blogissa)

Joulukuussa 2013 alkoi kuulua sisäpiirihuhuja kulttuuriministeriöstä. Pieni yhteisöni Karhun kansa oli rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Oman rakkaan heimoni olemassaolo oli virallisesti tunnustettu. Tuntui epätodelliselta. Kolmen vuoden epävarma työ oli sittenkin kannattanut.

Yhdyskunnaksi hyväksyminen ei ehkä muuta paljoakaan käytännössä, mutta symbolisesti sillä on paljonkin väliä. Tuon päivän jälkeen en ole kertaakaan kuullut sitä kysymystä, joka rekisteröintiprojektin aikana esiintyi taajaan: ”Ootteks te niinku tosissanne?” Jostain syystä totisuus näyttää monen mielessä olevan tärkeä mittari sille, onko jokin vakavasti otettavaa, ja tuolle määreelle huono huumorimme ja railakkaan seksuaalisten kansanlaulujen kailottelumme nauroi räikeästi päin naamaa.

Silloin kun ensimmäiset kuusi meistä kerääntyivät vuoden 2010 karhunpäivän vieton yhteydessä kirjoittamaan yhdyskunnan kuvausta, tiesimme joutuvamme tekemään kompromisseja. Paperi oli alusta saakka suunnattu pelkkiin hierarkkisiin dogmiuskontoihin tottuneille ulkopuolisille, joiden tehtävänä olisi arvioida olemmeko sellainen mystinen “oikea uskonto”, jota rekisteröintikäytännöt edellyttävät. Tekstissä luetellaan asioita: kuppikivet, haltijat, käsitys kolmikerroksisesta maailmasta. Ne ehkä pitävät paikkansa, mutta jättävät kuitenkin tavoittamatta olennaisen.

Toisin kuin uskomisen tärkeyttä korostavalle herätyskristilliselle, minulle asioihin uskomisella on lähinnä työkalun asema. Tämä antaa suomen uskonto-sanalle mielessäni kenties hiukan hupaisia sivumerkityksiä, mutta myös nanaishamaani Lindza Beldyn kerrotaan tokaisseen: ”Uskonto? Se on venäläisten. Meillä on vain meidän shamaanimme.” Kuvaukseen suhtautuminen tiivistyi muotoon: ”Monijumalaisena uskontokuntana emme katso tarpeelliseksi ottaa kantaa muiden uskontojen totuuteen.”

Uskomista ja varmuuksia paljon tärkeämpää on kunnioitus, jolla tullessamme olimme kutsuneet ihmissuvun kantavanhemman Karhun hengen paikalle Otavaisen olkapäältä. Tai se iättömän ihmisyyden tila, johon pääsimme myöhemmin illan pimettyä nuotiotulen äärellä antautuessamme yhdessä tuottamaan kaikkia kehojemme mahdollistamia ääniä. Tai ylpeys jolla kerroin suopursun tuoksusta puolalaisystävälleni, joka oli saapunut vieraaksemme. Tai yhteys jota koin halatessani muita hyvästiksi matkaloitsun lukemisen jälkeen. Mutta niitä olisi mahdotonta edes selittää sanoilla. Kukin tulkitsee käsitteitä itselleen kertyneestä pohjasta käsin.

Katse ylös yksilöstä

Muutaman kymmenen ihmisen muodostama uskonnollinen yhdyskunta saattaa olla pelkkä hassunhauska kuriositeetti. Mutta sen syntyminen juuri tässä maailmantilanteessa ei ole pelkkä sattuma, vaan osa laajempaa alkuperäisuskontojen uudelleennousua niin Euroopassa kuin muuallakin, jopa maissa joissa vanhojen jumalten palvonta saattaa edustaa henkeä uhkaavan tason radikaaliutta. Osaltaan etnisyyden heräämisessä voi nähdä vastavoiman globaalille markkinavetoiselle kulttuurille, osaltaan se lienee reaktiota liialliseen järjen ja tehokkuusajattelun ylivaltaan, jota planeettamme ei näytä kestävän. Tehokkuus erillään syntytiedosta muuttuu laajemmassa mittakaavassa äärimmäiseksi epätehokkuudeksi, järki ilman kestäviä arvoja päättömäksi tyhjän jahtaamiseksi.

Jos luonnolla ja ympäristöllä ei nähdä minkäänlaista itseisarvoa, jonka tähden niitä täytyisi kunnioittaa, jos ihminen nähdään erillisenä koko elonkehän kattavasta hengittävästä ja liikkuvasta kokonaisuudesta, ei mikään kannusta kohtuuteen tai estä tuhoamasta kaikkea jolle ei juuri sillä kvartaalilla satu näkymään käyttöä. Samalla kadotamme elinmahdollisuutemme, juuremme ja niin, itsemme. Sillä eksistentiaalista ahdistusta yksinäisessä kopperossaan poteva urbaani ihminen tarvitsee yhteisöllisyyttä ja johonkin itseään suurempaan kuulumista siinä kuin aiemmatkin sukupolvet. Kaupungistumisesta huolimatta metsä eli Tapio on monelle suomalaiselle edelleen se paikka, jossa tuo tunne syttyy kuin itsestään. Se missä ihminen voi vielä liian pitkälle viedyn valistusajattelun synnyttämien tuhojen jälkeenkin ymmärtää metsän kielen.

Toisinaan olen hiukan kateellisenakin miettinyt, miten erilaista alkuperäisuskonnon harjoittaminen on vaikkapa Japanissa, jossa perinne ei ole missään kohtaa ollut uhattuna tai vaarassa kadota kokonaan. Mutta toisaalta shintolaisilla on myös taakkanaan kaikki vuosisatojen varrella kertynyt institutionaalinen painolasti, jolla on ikävä tapa peittää alleen toiminnan varsinainen mieli ja tarkoitus. Me puolestamme olemme joutuneet ja saaneet tarkkaan miettiä, mitä oikeastaan olemme tekemässä ja ennen kaikkea miksi. Tuloksena rakentunut luomuanarkia on varmasti tekijöidensä näköinen ja omanlaisensa ajankuva, mutta samalla osa sitä vuosituhansien jatkumoa, jolla meitä edeltä menneet ja toivottavasti myös meidän jälkeemme tulevat kunnioittivat ja kunnioittavat näitä samoja sijoja.

Ennen kuin aloin löytää toisia vierelleni, harjoitin suomenuskoa pitkään yksinäni. Tai harjoitin ja harjoitin. Lähinnä taisin lukea kirjoja folkloristiikasta, uskontotieteestä, suomen kielestä ja historiasta. Vaikka metsässä on aina tuntunut kodilta, en osannut kunnolla yhdistää karttunutta tietopohjaa kokemukseen. Ehkä tämä edellyttää juuri sitä kuuluisaa uskon hyppyä, sitä mitä vaaditaan, jotta kykenisi päästämään irti kapeasta yhden selitysmallin maailmankuvasta. Yhteisöllisen uskonnon harjoittaminen vaati yllättäen yhteisöä, jonka kanssa sitä harjoittaa.

Aina aiemmin vierastamani ritualistisuus alkoi tuntua luontevalta ulkoiselta tavalta kuvastaa ja luoda sisäistä kokemusta. Kun minä ja tuolloin ainoa toinen samasta kaupungista tuntemani suomenuskoinen päätimme käydä talvipäivänseisauksena nostamassa maljan nousevalle auringolle edeltäjiemme rautakautisella röykkiöhaudalla, päädyimme harhailemaan pari tuntia järven jäällä koivet jäässä, löytämättä koskaan oikeaa paikkaa lumikinosten alta tai näkemättä vilaustakaan itse päätähdestä pilvikerroksen takaa. Mutta viime kädessä se ei haitannut, sillä ajatus oli tärkein. Ja ajatus vaatii usein konkreettisia tekoja manifestoituakseen, toisinaan rationaalisen käytöksen rajat ylittäviä sellaisia. Nojatuolifilosofinti ja viileä etäisyys eivät riitä pelastamaan meitä itseltämme.

Lempo soikoon!

Viikonloppuna lähden viettämään helajuhlaa ystävieni, läheisteni, perheeni kanssa. Ajan virtaa merkkipaaluttavista vuotuisjuhlista hela lienee henkilökohtainen suosikkini. Hela, toukojuhla, suviyöt, vakkajuhla, Sämpsä Pellervoisen herätys ja mitä kaikkea siinä nyt yhdistyykin, juhlistaa uutta kasvua, hedelmällisyyden ja syntymän jälleen kerran koittavaa voittoa kuolemasta ja määrittelyjä pakenevaa elämänvoimaa eli lempeä. Juhla on riehakas ja ilontäyteinen. Esivanhemmillemme se merkitsi, että nälkäkuolema oli taas kerran vältetty, mutta myös paksusti voiva hyvinvointiyhteiskunnan asukki voi tuntea saman kevään riemun ja leikillisyyden pimeyden ja kylmyyden väistyttyä, kun kaikki on taas yhtäkkiä vihreää ja kukkivaa. Sen peilikuva on kekri, kuoleman ja martaiden juhla, vanha vuodenvaihde ja henkinen tilinpäätös.

Juhlan aluksi sytytämme jälleen kerran pyhän tulen seisoen kehässä ja laulaen kalevalamittaista Tulen syntyä, lineaarisen ajan ulkopuolelle sijoittuvaa myyttiä siitä, miten tulikipuna tuli taivosista ihmisten maailmaan, ja miten tuhoisa se voi pahimmillaan olla, vaikka silti niin tärkeä kunnioituksella vaalia. Sama liekki palaa sisimmässäni, saa tekemään asioita, luomaan uutta, tutkimaan maailmaa, välittämään toisista ihmisistä. Minä kutsun sitä Lemminkäiseksi eli Lemmoksi. Mutta sanat vievät meidät herkästi sivuraiteille, kohti teologisia mittelöitä sen sijaan, että keskittyisimme itse kokemukseen ja siihen, miksi se ylipäätään olisi tarpeellinen merkityksellisyyden tuottajana.

Fysikaalinen reaktio, tiedon ja intohimon palo, hedelmällisyyden jumala, vaalittava työkalu, kypsennysväline, lämmön lähde, puunkappaleiden tuho, potentiaalinen vaaratekijä. Kaikki rinnakkaistodellisuudet ovat yhtä aikaa läsnä, kun katsoo liekkeihin. Tieteellisin menetelmin hankittu tieto on muuttanut ymmärrystämme maailmankaikkeuden rakenteesta, tuonut koko ihmiskunnan keräämän viisauden parin näppäimenpainalluksen ulottuville, siirtänyt kuoleman pääasiassa vanhuuteen ja toivottavasti vielä auttaa meitä korjaamaan aikaansaamiamme ympäristötuhoja. Rationaalisuuspyrkimys ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisi hylätä muut menetelmät saati vallankaan pitää sitä vastakkaisena kokemuksellisuudelle.

Todistepohjaisuuden, itse itseään korjaavan avoimen prosessin ja dokumentoiduin keinoin tuotetun tiedon arvostaminen ei tarkoita, että olisi pakko tuudittautua reduktionismiin, pelkkään numeerisesti arvotettavaan mikromanagerointiin saati “tieteellisen maailmankuvan” kaltaisiin käsitteellisiin mahdottomuuksiin. Yhteisöllisen luontokokemuksen ja tieteen näkökulmat eivät mitenkään automaattisesti sulje toisiaan pois, vaan parhaimmillaan täydentävät ja tukevat toisiaan, muodostavat hedelmällisen vuoropuhelun. Tilanne ratkaisee, mikä katsantotapa on milloinkin käyttökelpoisinta nostaa vallitsevaksi tulkinnaksi, mutta silloinkaan ei ole mitään syytä samalla hylätä kaikkia muita. Yhden ainoan totuuden mallit ovat aivan liian usein ajaneet meidät ongelmiin.

Etsi luontosi lovesta,
syntysi syvästä maasta,
haon alta haltijasi,
korkeus kovasta maasta!

Tiina Malinen

Terve tänne tultuanne!

Karhun kansan uudet kotisivut näkevät päivänvalon reippaan työnteon jälkeen ja jännitys on kova. Tiinan kanssa aloitettiin sivujen rakentelu ihan käyttäjätunnusten luonnista lähtien ja nyt alkaa pikku hiljaa olla valmista. Ei tietenkään ihan vielä täysin ja paranneltavaakin varmasti löytyy vaikka millä mitalla, mutta mikäpä tässä maailmassa täysin valmista olisikaan?

Olemme pohtineet sivujen sisältöä sekä kansan sisällä että minä ja Tiina kahdestaan. Saimme ilahduttavan vapaat kädet, mutta kahden ihmisen on hankala ajatella sekä yhdyskunnan että siitä kiinnostuneen silmin. Siispä toivomme palautetta sivuista joko kommenttina tähän alle tai yhteydenottolomakkeella, voitte vaikkapa ehdottaa millaista sisältöä haluaisitte nähdä ja millaisista asioista tietää! Toiveita saa myös esittää blogisisällöistä.

Justiina Kaleva
Karhun kansan jäsen